Kreikkalainen kasvopesu johtaa kuhmuihin!

PAKKO nyt vähän vielä hehkuttaa Mötleytä. Ei vittu oli siistiä.
Ja perjantaina Sonata. Jumansviidu.

Kyseisen 3 päivän hullunmyllyn jälkeen saavuin tänne - kirjoittelen ny Eretrian kylästä, Evian saarelta, Kreikasta. Ihan OK paikka, on parempiakin nähty, mutta kyllä täällä nyt yhden viikon viitsii loikoilla.

35*C lämmintä tällä hetkellä..kelpaa. (Kattelen jos saisin huomenna tehtyä tänne vähän kuvapostausta.)


Mutta tuossa aamulla vähän torkahdin muita pidempään, syyllisenä eiliset whiskeyt. Hissunkissun herättelin itseni Crashdïetin sulosoinnuilla, nousin ja jatkoin seuraavan tatskani suunnittelua. (Siitä lisää myöhemmin.)

Taivalsin vessaan.

Kajaalit pitkin poskia, tupeeraukset edelleen kohti kattoa.

Ensimmäisenä mieleeni pälkähtää, että heitämpä vettä naamalle, jospa sitä virkistyisi. Käännän hanan täysille, ja heitän kourallisen vettä naamalle.

Ajatuksissani en vain ollut ottanut huomioon, että olin kääntänyt pelkän jääkylmän vesihanan auki.

Säikähdän arktisen viileää nestettä kasvoillani ja peruutan.

Kunnes kantani pysähtyvät kylpyammeen reunan tullessa vastaan. Vaan yläkroppa jatkaa matkaa.

Sokeutuneena huidon ympärilleni toivoen, että saisin suihkuverhosta tai jostain vastaavasta kiinni, pysäyttäen liikkeeni. Mutta ei.

Noteeraan kivun takaraivossani ja perseeni olevan märässä altaanpohjassa kiinni, kun taas jalkani sojottavat kattoa kohti, naamataulu märkänä.


Josko sitä lähtisi altaalle toipumaan..

...Pyörii, lapset siinä hyörii..

No nyt on taas niiiiiiin vanhaa matskua, ai että.

Että mitä?

Noh. Minähän olen siis Nastolassa asunut valtaosan iästäni, "huikeat" kymmenen vuotta, nelivuotiaasta eteenpäin. Tässä keississä ikää oli 7 vuotta.

Ja olipa kerran pitkä kuuma kesä ja pienempi ajanmääre siitä, pitkä kuuma päivä.
Sekä pikku-kukkasen "tappajaranta". Nimetty paikallisten hullumuikkujen mukaan.

(äh vittu mä olen väsynyt, nää vitsit on niin paskoja nyt..)

Ei siis kummiskin. Jotkut taitavat tietää paikan, ja siihen johtavan Kankaanmäen. Siis mäen. Sen vitun jyrkän, hiekkaisen, kuoppaisen ja sen tien reunat jotka sortuvat jatkuvasti tietä kaventaen.

Melkein joka ainoa aurinkoinen (ja sateinen) päivä poljettiin naapurin kaksi vuotta vanhemman Lisan kanssa tälle rannalle Haravakylän perukoilta pulikoimaan koko päiväksi.

Hypättiin molemmat vanhojen liilojen mummopöyrien satulaan ja poljettiin.

Ja vittu kuinka rakastin mun pyörää. Eikä tietenkään siinä jarrut toimineet, olihan se sentään mun fillari.

Saavuttiin tämän vittumaisen mäen huipulle. Ensin parikymmentä metriä suoraan, sitten kiva kurvi oikealle ja jyrkkä ja pitkä suora, jossa vauhti hiljenisi ihan itsekseen.

Lisa meni ykkösenä, olihan se mun paras kaveri ( ja on kaveri vieläkin :) ) ja näytti mallia. Mä en ollut niinkään mestaripolkia vielä tuolloin, etenkään jyrkissä tilanteissa ja toista kertaa uskalsin vasta ajaa tämän mäen kokonaan, aiemmin olin aina taluttanut jyrkimmän osuuden. Okei, joo, jänistin. Enkä vaan vähän.

Mutta tällä kertaa kaikki peliin, täysillä alas.

Ja joojoo, olin kiltti, tietysti mulla oli kypärä. Hieno punainen koristeltuna 101-dalmatialaisilla. Ja sekin niin perkeleen håt. Oikeasti.

Ja niin, mäki lähestyy. Alku hienosti.

Kurvi. Täydellistä.

Liian hyvin ollakseen totta, ja ihanan kylmä viima pääsi poistamaan hikeä otsaltani.

Nostan kypärän päästä jotta viilentyisin täysin. Samalla hetkellä kun nostan toisen käteni tangosta ja lasken kypärää otsalta niskalle, ajan  kuivuneeseen lätäkkö-kuoppaan.

En tyssää paikoilleni, vaan hienosti ajan ylitse.

Ja sitten. Pyörä alkaa huojua, oikealle, vasemmalle, oikealle..

Toinen kuoppa.

Lennän hienostin tangon ylitse. Enkä tietenkään päästä pyörästä irti.

Kerran kuperkeikka.

Toisen kerran.

Kolmas kerta toden sanoo.

Sen jälkeen makaan turvallani hiekkatiessä, joka paikka valuu verta ja itkun seasta huudan täysillä kauas eteenpäin kadonnutta "LIIIIIIIIIIIIISAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!"

Viereisessä talossa asuvat ihmiset olivat kesken grillailujensa katsoneet kauhuissaan ryssimisiäni, ja tulivat jelppimään ja tarjosivat vielä kyydin kotiin. Kiitos.

Ja lopputuloshan oli täydellisesti paskana ollut pyörä, lääkärireissu, ei mitään murtunutta mutta kaikki raajat verillä sekä päätös etten saanut uida kunnolla koko loppukesänä. Ja sattui kyllä niin pirusti ettei pahemmin tehnyt mielikään.

Voi vitun Kukkanen...

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, kauhallisen arpiaaa!

Koulussa. Koulutusta hankkimassa.

Diudau diudau - ruokailun aika. Listalla puuroa.

Niin syvästi askeliini keskittyen liikun jonossa eteenpäin. Hitaasti mutta varmasti, hengitän syvään ja keskustelen maltillisesti ystävysteni kanssa voikukkien mielenkiintoisuudesta, maailmanpolitiikasta ja uusimmista julkisista tutkimuksista.

No selvä - juttuilu oli kaikkea muuta kuin maltillista ja vähintäänkin sekavaa.

Tarttuessani puurokauhaan oikealla kädelläni sirosti, liikkeeni on hento kuin perhosten siivenisku, kuin vaimea kesätuuli hiuksissa, hivutan samalla vasemman käteni kulhon kanssa kauhaa lähemmäs.

Otteeni tästä kohtalokkaasta, kuumasta ja puuron peittämästä kauhasta oli liiankin hento.

Oikea käteni horjahtaa nostaessani kauhan ylös puuron seasta, ja koetan ohjata kauhan lipeämisen lautastani kohti sotkua aiheuttamatta.

No perkele arvaatkaa onnistuiko?
Ei. Jumansviidu ei sitten ikinä.

Kauhaa pidellyt käteni kippaa lastista kolmasosan lautaselle - kolmasosan kädelleni, joka lautasta piteli, ja loput satsista pitkin tarjotinta ja paitaani.

Kauha lentää takaisin puurokattilaan räikköstäkin nopeammin, ja alan sätkiä refleksieni ilmoittaessa, että käteni on tulikuuman puuron peitossa.

Sekuntin ajan katson puuroista käpälääni epäuskoisena ja epätoivoisena miettien, mihin tämän sotkun pyyhin seuraavaan sekuntiin mennessä.

Sätkin ja ihanaiset ystävykseni nauravat vieressä "eikä miten sä voit tossakin onnistua, ahhahaaaa!!" ja ojentavat hieman paperia. Kiitos, te punaiset sarvilla varustetut siivettömät enkelit.

Nippanappa itseni hilliten menen pöytään istumaan ja vinkumaan tuskastani pidellen kättä kylmällä vedellä kastetun paperin sisässä.

Lopputulos oli hennosti palanut peukalo ja tuskaa parille seuraavalle päivälle.


Puuro on vaarallista.

Viikon "aiiiiii stna!"

Huh, melkein selvisinkin viikon toheloimatta sen pahemmin - kunnes sitten äsken laittelin ripsaria.

Ja, kun inhoan paakkuripsiä yli kaiken, erottelin taas ripset toisistaan neulalla.

Ihan siis kunnon neula-neulalla.


Taisitte jo tajuta, tässä ei voi käydä hyvin. No.

Häpsähdin sitten siinä pikkasen - kohtalokkaassa tilanteessa. Tai oikeastaan vähän enemmän kuin pikkasen. 

Ja kyllä, se sattui niin maan perkeleesti. Silmä tulipunainen.

Mutta oikeastaan kerrankin oli tuuria matkassa - näkökykyni on vielä ainakin toistaiseksi kelvollinen.

Me Loves ........ CHILIIIIIIII!!!!

Hahaa! Viimein!

Meikä on viime kesän chilifesteiltä asti ollut aiiivaaan chilifriikki. Päähänpistosta ilmoitin frendit chilinmaistelu"kisaan" ja palkaksi siitä saivat maailman tulisimmat Chilit, naga morichit. Oli sen verta karsea kokemus sen mikroskooppisen palasen maistaminen, että meikäläisen tapaturmanhakuisuudella jäi aivan koukkuun itsensä kiduttamiseen.

Samalla tuli sitten koukututtua Poppamiehen napalminalleihin. Aiiivaann supermahtava tapa ärsyttää ihmisiä; "haluuks nallekarkkei?", ja kun toinen 2 puraisun jälkeen maistaa sen napalmin... se ilme :)))
Ja ne on oikeasti aivan helvetin hyviä. Suosittelen.

Siitä asti on ollut pikkuinen haave saada itselleen nagaa kasvamaan.

Tänään aattelin sitten toteuttaa haaveen; ainakin melkein. Nagaa ei kuitenkaan lähikaupasta ollut saatavilla, niin tyydyin vielä habaneroon. Ostin 5 isoa ja tuoretta habaneroa kotiin, hintaa satsilla oli vajaa euro. Sitten himassa leikkasin muutaman niistä auki ja nappasin siemenet. Operaatio itämis-istutuksen jälkeen tämä rokkarinörtti sulkeutui huoneeseensa ja alkoi feispuukkaamaan.

Silmää kutitti. (Tuo se ei sitten taida mulla ikinä tietää hyvää?)
Joten rapsutin siitä vierestä.

Murtosekuntin jälkeen tuskan tunne oli taas kosketeltavissa.

Ai suaaattanaa. Sattuuu. SATTTUUUUU!!!!


Kirvelyn taso sietämätön. Joo o, mä ehkä olisin voinut harkita käsien pesua sen chilikäsittelyn jälkeen. Ei vaan kuulu toi turvallisuus tapoihin. Ajattelin sitten levittää Body shopin "rauhoittavaa" mangorasvaa siihen.

Ja vitut rauhoittavuudesta. Kipu vaan lisääntyi kun aiheuttaja pääsi leviämään.

Siinä sitten purtiin taas hammasta ja kirottiin. Jonkin ajan jälkeen alkoi helpottaa ja viimein pesin kätöseni. Silmää kutitti taas. Joten rapsutin.

Nyt silmään meni sitten etusormen kynnen alle jäänyt minisaippua-annos. Ja habaneron mehut.

Ja ei toki taaskaan sattunut.

Haista paska, Body Care SEN - LIQUID HAND WASH - Natural Moisturizing effect with Glycerin & Vitamin E SAVON LIQUID. (Viddu mikä nimi.)


Kaiken takana on naiiiiineen käsieenpesuaineee.


En kyll malta oottaa et pääsen karmeisiin tuskiin kun itse kasvattama habanero on maistettavissa!

Tarina Palettesta ja ripsien raidoittamisesta

TEKSTI SISÄLTÄÄ TUOTESIJOITTELUA JA MAINONTAA. TEKSTI SISÄLTÄÄ TUOTESIJOITT..


Niille jotka eivät tiedä, pääni on blondi.

Tosin se taitaa tekstienkin perusteella olla arvattavissa.

Ja vaikka luonnostanikin olen äärimmäisen vaaleaverikkö, inhoan luonnonvärin kiiltoa ja kidutan hiuksiani värjäämällä kuontaloani jatkuvasti vaaleammaksi.

Oli taas moisen toimenpiteen aika. Nappasin Prisman hyllyltä lompakolleni sopivimman värin Poly Palette Intensiv-Creme-Colorationin. On se kyllä jännä miten moni hankala sana saa tuotteen kuulostamaan paremmalta. Hintaa lootalla oli 7,15e.

Sitten mä taivalsin läpi tuulen ja tuiskun vain nähdäkseni sun puuterihuiskun eiku ei. Mullahan on niitä itsellänikin. No taivalsin kotiin. Hetken fiilistelin musan parissa (ei Juicen) ja aloitin.

Sekoittelen mömmöt toisiinsa, suojaan käteni muovihanskoilla. Heti korkin kärjen katkaistuani nenään pistää harvinaisen äkäinen haju. Jatkan.

Puristan pullosta käteeni kunnolla värjäysmömmöä ja alan levittää sitä käsin päähäni. Kuten vähän kaikki muukin, duuni starttasi lupaavasti. Jatkan.

Hanskani ovat liukkaat mömmöstä. Nopeutan tahtia, sillä taustaäänistä päätellen joku kaipaa minua Facebookissa (...mutta eihän facebook ole tuote!).

Lisään väriä. Tunsin, että jotenkin sitä pääsi sitten liukumaan hanskastani pois. Kumarrun hieman vilkuilemaan mihin tämä ammoniakkia sisältävä myrkky tippui. Samassa tunnen pistävää kipua vasemmassa silmässäni. Jo hajultaan kirvelevää hiusväriä oli valunut erittäinkin epämukavasti tuohon taikapalloon silmäkuopassani.

Puolisokeana hamusin vesihanaa. Viskon hanskat hiiteen.

Ja sitten tuntuu oikean jalan alla märkää. Astuin siis tippuneeseen hiusvärilänttiin. Totean siis läntin sijaitsevan Päivin rakkaan vihreän, vanhan IKEAn pikkumaton päällä.

Huuhtelen silmääni kuumeisesti ja kiroan silmätippojen kadonneisuutta / olemassaolemattomuutta.

Haluan niskaani napin "Punasilmäisyyden poisto".  "Muuta värejä" saattaisi olla kanssa aika siisti.

Siinä sitten hammasta purren huomaan silmän punoittavan, koetan kuurata mattoa ja hoitaa pään värjäyksen kunnialla loppuun asti. Vaikkakin ilman sitä kunniaa.

Kun viimein oli hiukset taas kuivat, värjäillyt ja raidoitetut sekä suurinosa silmän punertavuudesta kadonnut, huomasin myös blondanneeni ripseni.

Ja saaneeni taiottua mattoon keltaiset täplät.

Pumpuliportaat, pleasedanketack!

Anteeksi.

Kyllä.

Taas kerron kuinka kivaa on nukkua. Ja mä, kuten varmasti aika moni muukin, tykkään nukkua kerran vuorokaudessa.

Joten olin juuri suorittamassa tätä pyhää toimitusta, mielestäni para-aikaa noin puolessavälissä, kunnes tuo peto, suurin ilkimys jonka omistan, pelastava pieni suuri kusipää, pahin viholliseni, Herätys K. Ello, sai elämänsä ainoan huvinsa alkamalla huutaa taas ja keskeyttämällä uneni.

Myös torkkuminen on pyhä tapa, joten hiljensin Herra Herätyksen. Armas alitajuntani sensijaan muistutti, että olen pappi.

Luitte oikein.

Tajusin olevan joulujuhlanäytelmän aamu, joten peruin tapaamisen Rva Torkun kanssa ja pakon edessä peruutin sänkyni jalkopäätyyn ja kompuroin jaloilleni. Rakas rouva Torkku on kuitenkin yksi niistä henkilöistä, jonka tapaamista ilman aamuni eivät yksinkertaisesti käynnisty, ja kun unissakävelyyn taitanee minulla muutenkin olla taipumista, harrastin jotain sinnepäin suuntaavaa ja astuin kaksi askelta kohti portaita.

Rikospaikka

Oli lievästy sanottuna pimeää. Paikansin jalkojeni olinpaikan ja astuin kaksi ensimmäistä porrasta onnistuneesti. Hyvin meni, joten vaihdoin automaattiohjauksen päälle ja enpä tainnut katsoa oikeastaan minnekkään.

Mutta eikös sitä sanota, älä nuolaise ennen kuin tipahtaa?

Vittu mä muuten inhoan kyseistä sanontaa. Mahdoton noudattaa.

Onnistuneesti pääsin portaiden yläpäätyyn. Valmistauduin kääntymään tiukkaan vasempaan, kunnes tunsin lattian olevan kumman karvainen ja nuosevan oikean jalkani alla.

Kerrankin tajusin tilanteen nopeasti; sehän on jättipiskimme Nemo!

Epäilty, Syyllinen.

No, eipä nopeasti ole synonyymi sanalle ajoissa.

Olin liian unenpöpperössä tajutakseni mihin suuntaan koira lähti, ja vielä sitä miettiessäni tunsinkin jo suurta paiskautumisen aiheuttamaa kipua kyljessäni, jalassani ja takaraivossani.

Alle sekunnissa karjun jotain naurun, vitutuksen ja kivunhuudon sekaista meteliä alakerrassa.
Koira heiluttaa häntää ylhäällä.
Alle minuutissa huomaan oikean ukkovarpaani olevan p*skana ja vuotavan verta.
Alle tunnissa huomaan oikean jalkani varpaiden turvonneen (ok mä en tajua missä vaiheessa nekin löin).
Alle kahdessa tunnissa huomaan oikean kyynärpääni ja kylkeni mustuneen.
Alle kolmessa tunnissa takaraivooni on noussut kiitettävä kuhmu.

Kyllä se aamu tärähdyksestäkin starttaa..

Liperit kaulaan ja menoksi.

Hyvää huomenta!

Maailman hitain puolimaraton?

Sen lisäksi että olen erittäin fiksu, kalloni on todella paksu.

Hehee, sehän rimmaa. Tässä pikku stoori, tapahtunut 363 päivää sitten.

Yhdistän hommaan Linda-Suomi-Linda sanakirjan.

Oltiin justiinsa muutettu ahdistavaan äänieristysvapaaseen betonikuutioriviin ilman omaa tilaa (teidän kielellänne rivitaloon). Niihin aikoihin oli tullut vähän suurempiakin muutoksia, esimerkiksi mainittakoon se että mut paiskattiin pihalle edeltävänä päivänä steiner-koulusta. Itteäni se ei ressannu mutta toisia taisi vähän hiertää.

Illemmalla, about yhdeksän aikaan tuli Nauta (kutsutte omaanne "äidiksi") kotiin ja sai kilarit jostain turhasta, jos en ihan väärin muista niin taisi olla systeri jättänyt lehmän suurien muuntuneiden hikirauhasten kalsiumpitoisen, elintarvikkeenakin myydyn eritteen (maidon) pöydälle.

Alias Nauta H. ei sen suurempia syitä tarvitse hullun puolensa esittääkseen. Kutsuttakoon tilannetta vaikka pikkuiseksi "arjen erimielisyyksien selvittämiseksi".

Siinä jossain välissä kun sain itseni valonnopeasti eteiseen, nappasin Kiinan muoviset lahjat maailman jaloille (crocsit) messiin, vaan tuli navetasta karannut ystävämme sorkat kopisten perässä ja kiskoi nämä jaloistani "ja minun maksamilla kengilläni sinä et lähde mihinkään".

Voimasanoilla lausettani terästäen ilmoitin ettei minua tarvitse "hetkeen" takaisin huudella. Takaisin kuului "pysy pentu pihalla, takaisin ei ole vittu tulemista!" Tämä kelpasi minulle kuin nakutettu.

Siinä sitä oltiin. Marraskuu, torstai, kello about 23, päällä toppi ja farkut, taskussa kännykkä huutaen ruokaa (virtaa) mutta vailla saldoa, 15snt ja pleku, ei kenkiä. Kenenkään Lahdessa asuvan kaverin tarkkaa osoitetta en tiennyt, joten lähin mahdollinen paikka viettää yö oli myymätön ex-kämppä naapurikunnassa Nastolassa, matkaa (Jalkarannasta Haravakylään) noin 20km.

Ja eikun talsimaan.

Akku loppui 15min matkan jälkeen, autoja harvassa, ja satunnaisista kauppojen valotauluista pystyi tsekkaamaan kellonaikaa ja lämpötilaa, miinuksen puolella oli.

Aika ilkeältä loppumatka tuntui paljaalle iholle, kun jo sulanneille ensilumille levitetty hiekoitus oli asfaltilla, iho tarttui kylmään asfalttiin ja kivet repivät auki. Kun vihdoin pääsi kotiin asti, ei lämpö enää tuntunut iholla kun sisään meni. Puolimaratonini kesti ajaltaan 3,5 tuntia.

Sulattelin itseäni puolisen tuntia, ja juuri kun arvon hra Matti Nukku teki taas tulojaan, kuului ulkoata ison auton ajavan pihaan (MIKS MUN UNIA AINA HÄIRITÄÄN?!?!??!?!?). Sitten näkyi ikkunasta kahden taskulampun valot. Seuraavaksi koputettiin oveen. "Hitusen" väsyneenä mutisin yläkerrassa itsekseni että avatkoon itse prkl.

Ja takaovi aukesi.

"Päivää, täällä olis poliisi, ootko Linda täällä? Ai moi, toi sun äitis soitti että sut pitää hakea kun tota koulua olis huomenna. Sillä on ikävä sua, että mennääs kotiin."

Taas lempivoimasanojani käyttäen kysäisin että oletko torvi tietoinen, että kello on kolme yöllä.

Loppua en jaksa selittää, mutta kyllä vitutti mennä koko matka takaisin poliisin kyydissä 20 minuutissa.

Verikammoinen & väkivaltainen jeesustelia?

Minä en usko Jeesukseen.

Minä en käynyt rippikoulua.

Toinen oli ääni kellossa 7 vuotiaana.


Mulla oli koristelautanen, jossa oli tää perus kuva, jossa on kaksi pientä lasta sillalla ja enkeli niiden takana. Jotenkin pedoa??

Vastaava kuva. (Tuli mieleen; miten noi siivet kestää?!?!)

Normaali sunnuntai-ilta. Faijalla kaamea kapula ja "mrs Pigg" normaalin harmaassa olotilassaan. Pikku-Linda oli nähnyt painajaisia, ja taisi ajatella päivällä työntävänsä enkelilautasen tyynyn sisään niin kaikki pahat unet katoaa samantien ikuisiksi ajoiksi, kuinkas muuten? Saamari kyllä mä olen Sherlock.

Silloin katottiin vielä aina iltavideo. Pikkusysta  istahtaa jalkopäähän ja sitten Muumeja tapittamaan. Mörkö oli tosi pelottava. Yleensä videon jälkeen tuli osuus, jossa tää pikku kikkarapää pyyteli jäädä siihen jalkoihin nukkumaan. Oli se niin jänskää olla isosiskon huoneessa.

Ihme, tuli annettua sille lupakin jäädä. Noihin aikoihin sekin oli niin muksu, että sen egoilut oli vielä siedettävissä. Mutta hiljainen se ei ole kyllä koskaan ollut. Ja mulla kun on erittäin läheinen suhde sängyn, peiton ja tyynyn kanssa, tuun äkäiseks jos en saa mennä nukkumaan sillä hetkellä kun haluan. Mutta sitten ku tää pikkumuksu kiljuu jotain toista tuntia, oli pakko tehdä asialle jotain.

Ahaa!

(Arvasitteko jo?)

Lyönpä sitä pehmeällä, untuvaisella tyynyllä päähän.

Nii i, mikä unohtui.. Samassa liikkeessä lamppu tippui vielä seinältä alas. Vit*n järkevää, nythän se onkin hiljaa kun oon tajuamattani lyönny sitä lautasella päähän. Harmaa nauta ja darrainen faijakin oli todella onnessaan, kun juuri ennen nukahtamista joutuvat sairaalaan lähtemään. Ipanalla oli haava päänahassa. (Ja lautanen tietty naarmuton.. Ja mun hienossa Nalle Puh-muovilampussa halkeama?!)

Sairaalaan mentiin siis, jonkin aikaa odoteltiin. Sattuu olemaan "muutama" vuosi aikaa niin hitusen sumeassa tuo miten tapahtumat eteni, mutta seuraavaksi oltiin sitten istumassa jollain penkeillä kun ipanaan aseteltiin 2 tikkiä. Alkuvaiheessa sen haavan päälle pistettiin jokin papru, sitten sairaalatäti katos johonkin ja papru tippui systan päästä. Minäpä nostan sen ja asettelen takaisin! Nyt ollaan siskonperkeleelle kilttinä!

Tuumasta toimeen. Nappasin senjonkinpumpulinkaltaisen ja käännyin systan pään puoleen. Sumeasti muistan vielä että siinä oli hitusen verta, ylläripylläri. Sitten sumeni ja jostain toisesta ulottuvuudesta kuului "mihin Linda meni?"

Meikä pyörtyi suorilta jaloilta kivilattialle. Tuli vielä oikein aivotärähdys hankittua.

Isukin darrapää ei myöskään pahemmin enää jaksanut pystyssä oloa, ja taisipa sekin kipata.
Tässä vaiheessa tuli sairaalatäti jo vihaisena sille sanomaan että "istus vittu sinä edes alas, kahdessa on jo tarpeeksi hoitamista".

Vihdoin kun himaan päästiin, systa nukkui tyytyväisenä 2 tikkiä päässään ja kertoi seuraavana päivänä hoitokavereilleen "katsokaa, eikö ookki hienoa, mulla on jotai narua päässä!"

Mä taas olin surkeassa kunnossa ja mua heräteltiin parin tunnin välein katsomaan että henki edes pihisee.


Ja tarinan opetushan on aika järkevä; älä lyö siskoasi lautasella päähän jos haluat nukkua.