tiistai 31. heinäkuuta 2012

Infoufoufou

Aloin pitämään uutta blogia. Ei vaan juttua tänne mokailuista riitä niin paljoa kuin tekisi mieli kirjoittaa, mutta jatkan tämänkin päivitystä ja juttua tulee heti kun on jotain kerrottavana. Tää uus tapaus on enemmän normipäivienkin höpötystä ja juttua näistä pikku reissauluista, saa tutustua!

http://roadwayrocking.blogspot.fi/

torstai 5. heinäkuuta 2012

Metsäakrobatiaa, lievästi sanottuna

Sosoriso!! Tää kesä on vain sellaista juoksentelua pitkin maita, mökkejä ja kaupunkeja, että tää kirjoitus vaan jää vähemmälle..


Mutta mökkiin ja metsään palatakseni (ei enään fyysisesti, ikinä, kiitos).

Tuli taas vietettyä jussit Heinolan mökillä. Samainen saari kuin ensimmäisessä tekstissäni Aikamoinen kalannaama. Lähdin aatonaattona omalta mökiltämme käymään pikkuserkun mökillä. Moiselle päästäkseen piti vain kiertää metsäpolun kautta n. kilometrin lenkki. 

Metsän reunaan päästyäni jo tajusin, millainen murhaajaparvi minua odotti edessäpäin. 

Oli aurinkoista, mutta metsä oli pilkkopimeä. Puista valui pihkan sijaan syvänpunaista verta. (No okei, ei valunut, mutta koetan luoda tunnelmaa.)

Pimeys johtui kesäaikamme vitsauksista - itikoista. Hyttysistä. Katalista verenimijöistä. Henkilökohtaisesti pahimmista vihollisistani. (Hyttysenpistot jättävät meikäläiselle ikuiset arvet käsiin, allergikko kun olen.)

Latasin kannustusmusiikikseni Def Leppardin Rock of Agesin ja syöksyn koko metsämatkan läpi hyttyset mustana pilvenä perässäni.

"What do you want, what do you want?! I want rock 'n' roll, yes I do ! Long live rock 'n' roll!"

Kun illat oli istuttu, saunottu ja väkijuomia hitusen nautittu, oli aika paluumatkalle. Soitantavuoron valtasi Mötley Crüe biisillä Chicks = Trouble. 

"Oh yeah, I have a jet, my balls are deep in debt, and all she hears is cha-cha-chaching! But she wants more, a gold diggin' whore, Here comes the lawyers again!"

Juoksen, juoksen, juoksen ja laulan. Maasto oli hitusen hankalahkoa meikäläisen puolihuomioiselle askelille.

Ylämäki, alamäki, kivi, kivi, mutaa, oksa silmillä, alamäki, kuoppa, kivi..


Alamäki. 

Kuoppa. 

Juoksen loivaa alamäkeä, astun kuoppaan ja yläkroppani jatkaa taas matkaansa huomaamatta jalkosen jumittumista. Kummahkon nopeasti huomaan maastonpohjan lähestyvän näkökenttäni lähimpiä tiloja, joten laitan käteni kasvojeni eteen, ottamaan vastaan laskun. 

Kun käteni osuvat maahan (au.) jalkani irtoavat (siis kuopasta, eivät minusta, huh hu..) ja jatkavat matkaansa yläkroppani ylitse, tämän jälkeen vetäen minut istuma-asentoon. 

Sitten taas g-voimat päättävät koetella yläruumistani, ja pääni jatkaa matkaa eteenpäin äkilliseen pusikkoon, ja huomaan risujen raapivan kohtalaisen epämukavasti kavojani. 

Nämä 70 sanaa tiivistettynä yhteen lauseeseen: Astuin kuoppaan, heitin kuperkeikan ja lopussa törmään pusikkoon. Ja hyttyset saivat minut hetkellisesti kiinni, joten jatkoin taas juosten ja lenkaten.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Pieni fetastrofi

Huhhu.

Eretrialla vieläkin ollaan. Tänään tuli nukuttua vähän pidempään (hehhe, lienisikö syy eilisessä Jack Danielsissä) ja missattua aamupala. Siinä klo 13 aikaan heräsin kun siivoojakääpiöt lappasivat huoneen ovesta sisään.

Hääsin moiset ja aloin heräillä. Tilasin ruokaa (eli soitin faijalle "tuotko jotai safkaa?") ja käväsin suihkussa.

Faija ilmestyi oven taakse kädessään sämpylä rakeisen fetan peitossa (ette muuten usko kuinka törkeän hyvää paikallinen feta on). Löin oven tämän naamalle ja kömmin takaisin sänkyyn leipä kädessäni.

Sängylle pompahtaessa käsi horjahti - puolet fetoista lensi olan yli tyynylle.

Käännyin putsaamaan moiset juustot tyynyltä. Käsi taka-asentoon, valmiina pyyhkäisemään valkeat rakeet lattialle. Ja onhan sanomattakin selvää, että käsien kontrolli oli näin aamusta hitusen hapuilevaa. Nopsasti liu'utan fetat tyynyltä pois - ja käteni tyynyn päältä päästessään törmää toiseen käteeni.

Jossa se fuckin' sämpylä on.

Ja loputkin fetoista lentää leivältä, toiselle puolelle huonetta.

Koko kämppä fetassa.


maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kreikkalainen kasvopesu johtaa kuhmuihin!

PAKKO nyt vähän vielä hehkuttaa Mötleytä. Ei vittu oli siistiä.
Ja perjantaina Sonata. Jumansviidu.

Kyseisen 3 päivän hullunmyllyn jälkeen saavuin tänne - kirjoittelen ny Eretrian kylästä, Evian saarelta, Kreikasta. Ihan OK paikka, on parempiakin nähty, mutta kyllä täällä nyt yhden viikon viitsii loikoilla.

35*C lämmintä tällä hetkellä..kelpaa. (Kattelen jos saisin huomenna tehtyä tänne vähän kuvapostausta.)


Mutta tuossa aamulla vähän torkahdin muita pidempään, syyllisenä eiliset whiskeyt. Hissunkissun herättelin itseni Crashdïetin sulosoinnuilla, nousin ja jatkoin seuraavan tatskani suunnittelua. (Siitä lisää myöhemmin.)

Taivalsin vessaan.

Kajaalit pitkin poskia, tupeeraukset edelleen kohti kattoa.

Ensimmäisenä mieleeni pälkähtää, että heitämpä vettä naamalle, jospa sitä virkistyisi. Käännän hanan täysille, ja heitän kourallisen vettä naamalle.

Ajatuksissani en vain ollut ottanut huomioon, että olin kääntänyt pelkän jääkylmän vesihanan auki.

Säikähdän arktisen viileää nestettä kasvoillani ja peruutan.

Kunnes kantani pysähtyvät kylpyammeen reunan tullessa vastaan. Vaan yläkroppa jatkaa matkaa.

Sokeutuneena huidon ympärilleni toivoen, että saisin suihkuverhosta tai jostain vastaavasta kiinni, pysäyttäen liikkeeni. Mutta ei.

Noteeraan kivun takaraivossani ja perseeni olevan märässä altaanpohjassa kiinni, kun taas jalkani sojottavat kattoa kohti, naamataulu märkänä.


Josko sitä lähtisi altaalle toipumaan..

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Nokinenäilyä

Täällä taas. Nyt on tullu oltua sen verta kipeänä ja aika paljon reissailemassa, että on tää kirjoittelu vähän jäänny, sry!

Niin siis. Kipeänä. Vähän kaikenlaista vaivaa.

Lauantaina on tullu jossain vaiheessa hieman sumentona olevaa iltaa paskottua oikea ranne. Venähtäny tai jotain vastaavaa shittiä.
Selkä on aina duuniasennon takia kipeä. Pää nyt reistaa jatkuvasti.
Toissayönä heräsin siihen että meinasin tukehtua - suu ja nenä pulppusivat verta. Random syistä.
Polvi vieläkin ruhjeisena ja mustelmalla koristeltuna tosta mansikkaan kippaamisesta.
Ja nuha. Ihan vitunmoinen.

Vaan menoa ei hidasteta, perkele! Huomenna tsekkailemaan Beatles forever - musiikaalia, ylihuomenna JUMALAUTA  ROCKIN' HELLSINKI (See ya there bitches!), perjantaina jos henki vielä pihisee suuntaan Pakkahuoneelle tsekkailemaan Sonata Arcticaa ja lauantaina Kreikka kutsuu.



Ja pitäähän sitä taas jotenkin tälläytyä (meikäläisen mittakaavalla).
= Girls Girls Girls -paidan kaula-aukko suurennukseen ettei näyttäis ihan säkiltä. (Miesten paita kun on...)
=Kynnet mustiksi.

Uusi kynsilakka sitten oli öööm, vähän mielenkiintoinen. Avatessa pullo purkautui kuin tulivuori. Pyyhkäisin lakat paperiin ja aloin sotkemaan kynsiä.

Kuvailin tossa sitten niitä kynsiä, selailin facebookkia = tuhlasin elämääni, niistin ja..

Joo mun täytyy kuvailla tämä teille yksityiskohtaisesti. Gonna keep it clean and simple!

Nappasin paperin pöydältä ja...

Niin.

Ei tietenkään ollut sattumoisin se mustasta kynsilakasta märkä paperi.


Jospa sitä jatkaisi tätä lärvin puhdistusta..


torstai 31. toukokuuta 2012

Kuvittele tilanne.

Pitäkää te ne banaaninkuorenne, mä liukastuin just mansikkaan ja polvi aukes.. — paikassa Esplanadin puisto.


sunnuntai 20. toukokuuta 2012