Tutkimus: Musiikki altistaa huonolle kokkaustaidolle!

Vanhoja tapahtumia taas jaettavaksi, 2009 syksyllä:

Rauhaa. Pimeyttä. Lähes hiljaista, tyhjä talo metsän ja pellon välissä. Vain minä ja lämmin, ihana sänky, ihan nättinä päivänä lintsattavaksi ja pitkään nukuttavaksi. Aurinko tunkee verhon alta huoneeseen.

Taivallan alas, ja huomaan ikkunasta ulos katsoessani näin n. 70 joutsenen parven taas parkkeeranneen etupihamme edessä olevalle pellolle. Päästän koirat pihalle ja käyn ruokkimassa kaninpoikaset.

 

Hetken touhouttuani huomaan kellon olevan jo reilusti yli iltapäivä kahden ja aamupalan jääneen hutiin, keittiöön siis. 

Avaan taas yhden aikamme elektronisista ihmeistä, niin perin kummallisen jääkaapin. 

Legenda sanoo, että maitopurkki on ihmistä viisaampi, kun ovi sulkeutuu. Purkki tietää milloin se valo sammuu.

Tosin meillähän ei tämä pidä paikkaansa - valo on ollut viimeisen 7 vuotta rikki. 

Vai mistäs sitä tietää? Jos juustot ja purkit pitävätkin bileitä valoilla tehostaen, kun ovi on kiinni? Ikuinen mysteeri..

Huomatessani/muistaessani kaapin epäsäännöllisen säännöllisen tyhjyyden, alkoi niskaani rapsututtamaan. Näen kananmunia ja maitoa. Kuivien murkinoiden kaapista löytyy sokeria ja jauhoa etc. .

Jaa a, mitäköhän niistä kehkeytyisi? Päässäni surraa monia ideoita, joista tapojen mukaan mikään ei vahingossakaan kuulosta terveelliseltä. 

Valaistun: lettuja lättyjä!

Tuumasta toimeen. Maitoa tänne, jauhoa tonne, hella päälle. 

Siinä hetken paistelen niitä sokerimaitojauhopalasia, kunnes kuulen useita blop-ääniä toisesta huoneesta. Minua kaivataan! Minä tulen, oi facebook, oi ystävät!

Kipitän ja huomaan kaverusten pommittavan juttua oikein olan takaa. 

Jään siis juttuilemaan takaisin! Lähtee hymiöitä, vittuiluja ja empatianmerkkejä naurun nimeen. 

Musiikkia! 

Noihin aikoihin (ja nykyäänkin hieman) olin musiikillisesti omistettu täysin Mötley Crüelle, eritoten biisille jonka mukaan tämä blogikin on nimetty. 

Jään jammailemaan  biisin tahtiin. Its ä seeim ouuul, seeim ouuuld sithueeeiiiissson! Its ä seim ouul, seim oull pall en tsheeeiiin! 

Yhden naisen tiistai-aamun mehubileiden parhaassa vaiheessa tajuan viereisessä huoneessa kuuluvan erittäin äänekkäästi PIIP PIIP PIIP PIIP PIIP PIIP PIIP- äänen ja tarkemmin asteillani tarkkaillen noteeraan myös palaneenkäryn hajun.

Hups.

Pumpuliportaat, pleasedanketack!

Anteeksi.

Kyllä.

Taas kerron kuinka kivaa on nukkua. Ja mä, kuten varmasti aika moni muukin, tykkään nukkua kerran vuorokaudessa.

Joten olin juuri suorittamassa tätä pyhää toimitusta, mielestäni para-aikaa noin puolessavälissä, kunnes tuo peto, suurin ilkimys jonka omistan, pelastava pieni suuri kusipää, pahin viholliseni, Herätys K. Ello, sai elämänsä ainoan huvinsa alkamalla huutaa taas ja keskeyttämällä uneni.

Myös torkkuminen on pyhä tapa, joten hiljensin Herra Herätyksen. Armas alitajuntani sensijaan muistutti, että olen pappi.

Luitte oikein.

Tajusin olevan joulujuhlanäytelmän aamu, joten peruin tapaamisen Rva Torkun kanssa ja pakon edessä peruutin sänkyni jalkopäätyyn ja kompuroin jaloilleni. Rakas rouva Torkku on kuitenkin yksi niistä henkilöistä, jonka tapaamista ilman aamuni eivät yksinkertaisesti käynnisty, ja kun unissakävelyyn taitanee minulla muutenkin olla taipumista, harrastin jotain sinnepäin suuntaavaa ja astuin kaksi askelta kohti portaita.

Rikospaikka

Oli lievästy sanottuna pimeää. Paikansin jalkojeni olinpaikan ja astuin kaksi ensimmäistä porrasta onnistuneesti. Hyvin meni, joten vaihdoin automaattiohjauksen päälle ja enpä tainnut katsoa oikeastaan minnekkään.

Mutta eikös sitä sanota, älä nuolaise ennen kuin tipahtaa?

Vittu mä muuten inhoan kyseistä sanontaa. Mahdoton noudattaa.

Onnistuneesti pääsin portaiden yläpäätyyn. Valmistauduin kääntymään tiukkaan vasempaan, kunnes tunsin lattian olevan kumman karvainen ja nuosevan oikean jalkani alla.

Kerrankin tajusin tilanteen nopeasti; sehän on jättipiskimme Nemo!

Epäilty, Syyllinen.

No, eipä nopeasti ole synonyymi sanalle ajoissa.

Olin liian unenpöpperössä tajutakseni mihin suuntaan koira lähti, ja vielä sitä miettiessäni tunsinkin jo suurta paiskautumisen aiheuttamaa kipua kyljessäni, jalassani ja takaraivossani.

Alle sekunnissa karjun jotain naurun, vitutuksen ja kivunhuudon sekaista meteliä alakerrassa.
Koira heiluttaa häntää ylhäällä.
Alle minuutissa huomaan oikean ukkovarpaani olevan p*skana ja vuotavan verta.
Alle tunnissa huomaan oikean jalkani varpaiden turvonneen (ok mä en tajua missä vaiheessa nekin löin).
Alle kahdessa tunnissa huomaan oikean kyynärpääni ja kylkeni mustuneen.
Alle kolmessa tunnissa takaraivooni on noussut kiitettävä kuhmu.

Kyllä se aamu tärähdyksestäkin starttaa..

Liperit kaulaan ja menoksi.

Hyvää huomenta!