Minä en käynyt rippikoulua.
Toinen oli ääni kellossa 7 vuotiaana.
Mulla oli koristelautanen, jossa oli tää perus kuva, jossa on kaksi pientä lasta sillalla ja enkeli niiden takana.
 |
| Vastaava kuva. (Tuli mieleen; miten noi siivet kestää?!?!) |
Normaali sunnuntai-ilta. Faijalla kaamea kapula ja "mrs Pigg" normaalin harmaassa olotilassaan. Pikku-Linda oli nähnyt painajaisia, ja taisi ajatella päivällä työntävänsä enkelilautasen tyynyn sisään niin kaikki pahat unet katoaa samantien ikuisiksi ajoiksi, kuinkas muuten? Saamari kyllä mä olen Sherlock.
Silloin katottiin vielä aina iltavideo. Pikkusysta istahtaa jalkopäähän ja sitten Muumeja tapittamaan. Mörkö oli tosi pelottava. Yleensä videon jälkeen tuli osuus, jossa tää pikku kikkarapää pyyteli jäädä siihen jalkoihin nukkumaan. Oli se niin jänskää olla isosiskon huoneessa.
Ihme, tuli annettua sille lupakin jäädä. Noihin aikoihin sekin oli niin muksu, että sen egoilut oli vielä siedettävissä. Mutta hiljainen se ei ole kyllä koskaan ollut. Ja mulla kun on erittäin läheinen suhde sängyn, peiton ja tyynyn kanssa, tuun äkäiseks jos en saa mennä nukkumaan sillä hetkellä kun haluan. Mutta sitten ku tää pikkumuksu kiljuu jotain toista tuntia, oli pakko tehdä asialle jotain.
Ahaa!
(Arvasitteko jo?)
Lyönpä sitä pehmeällä, untuvaisella tyynyllä päähän.
Nii i, mikä unohtui.. Samassa liikkeessä lamppu tippui vielä seinältä alas. Vit*n järkevää, nythän se onkin hiljaa kun oon tajuamattani lyönny sitä lautasella päähän. Harmaa nauta ja darrainen faijakin oli todella onnessaan, kun juuri ennen nukahtamista joutuvat sairaalaan lähtemään. Ipanalla oli haava päänahassa. (Ja lautanen tietty naarmuton.. Ja mun hienossa Nalle Puh-muovilampussa halkeama?!)
Sairaalaan mentiin siis, jonkin aikaa odoteltiin. Sattuu olemaan "muutama" vuosi aikaa niin hitusen sumeassa tuo miten tapahtumat eteni, mutta seuraavaksi oltiin sitten istumassa jollain penkeillä kun ipanaan aseteltiin 2 tikkiä. Alkuvaiheessa sen haavan päälle pistettiin jokin papru, sitten sairaalatäti katos johonkin ja papru tippui systan päästä. Minäpä nostan sen ja asettelen takaisin! Nyt ollaan siskonperkeleelle kilttinä!
Tuumasta toimeen. Nappasin senjonkinpumpulinkaltaisen ja käännyin systan pään puoleen. Sumeasti muistan vielä että siinä oli hitusen verta, ylläripylläri. Sitten sumeni ja jostain toisesta ulottuvuudesta kuului "mihin Linda meni?"
Meikä pyörtyi suorilta jaloilta kivilattialle. Tuli vielä oikein aivotärähdys hankittua.
Isukin darrapää ei myöskään pahemmin enää jaksanut pystyssä oloa, ja taisipa sekin kipata.
Tässä vaiheessa tuli sairaalatäti jo vihaisena sille sanomaan että "istus vittu sinä edes alas, kahdessa on jo tarpeeksi hoitamista".
Vihdoin kun himaan päästiin, systa nukkui tyytyväisenä 2 tikkiä päässään ja kertoi seuraavana päivänä hoitokavereilleen "katsokaa, eikö ookki hienoa, mulla on jotai narua päässä!"
Mä taas olin surkeassa kunnossa ja mua heräteltiin parin tunnin välein katsomaan että henki edes pihisee.
Ja tarinan opetushan on aika järkevä; älä lyö siskoasi lautasella päähän jos haluat nukkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti