Infoufoufou

Aloin pitämään uutta blogia. Ei vaan juttua tänne mokailuista riitä niin paljoa kuin tekisi mieli kirjoittaa, mutta jatkan tämänkin päivitystä ja juttua tulee heti kun on jotain kerrottavana. Tää uus tapaus on enemmän normipäivienkin höpötystä ja juttua näistä pikku reissauluista, saa tutustua!

http://roadwayrocking.blogspot.fi/

Metsäakrobatiaa, lievästi sanottuna

Sosoriso!! Tää kesä on vain sellaista juoksentelua pitkin maita, mökkejä ja kaupunkeja, että tää kirjoitus vaan jää vähemmälle..

Mutta mökkiin ja metsään palatakseni (ei enään fyysisesti, ikinä, kiitos).

Tuli taas vietettyä jussit Heinolan mökillä. Samainen saari kuin ensimmäisessä tekstissäni Aikamoinen kalannaama. Lähdin aatonaattona omalta mökiltämme käymään pikkuserkun mökillä. Moiselle päästäkseen piti vain kiertää metsäpolun kautta n. kilometrin lenkki. 

Metsän reunaan päästyäni jo tajusin, millainen murhaajaparvi minua odotti edessäpäin. 

Oli aurinkoista, mutta metsä oli pilkkopimeä. Puista valui pihkan sijaan syvänpunaista verta. (No okei, ei valunut, mutta koetan luoda tunnelmaa.)

Pimeys johtui kesäaikamme vitsauksista - itikoista. Hyttysistä. Katalista verenimijöistä. Henkilökohtaisesti pahimmista vihollisistani. (Hyttysenpistot jättävät meikäläiselle ikuiset arvet käsiin, allergikko kun olen.)

Latasin kannustusmusiikikseni Def Leppardin Rock of Agesin ja syöksyn koko metsämatkan läpi hyttyset mustana pilvenä perässäni.

"What do you want, what do you want?! I want rock 'n' roll, yes I do ! Long live rock 'n' roll!"

Kun illat oli istuttu, saunottu ja väkijuomia hitusen nautittu, oli aika paluumatkalle. Soitantavuoron valtasi Mötley Crüe biisillä Chicks = Trouble. 

"Oh yeah, I have a jet, my balls are deep in debt, and all she hears is cha-cha-chaching! But she wants more, a gold diggin' whore, Here comes the lawyers again!"

Juoksen, juoksen, juoksen ja laulan. Maasto oli hitusen hankalahkoa meikäläisen puolihuomioiselle askelille.

Ylämäki, alamäki, kivi, kivi, mutaa, oksa silmillä, alamäki, kuoppa, kivi..

Alamäki. 

Kuoppa. 

Juoksen loivaa alamäkeä, astun kuoppaan ja yläkroppani jatkaa taas matkaansa huomaamatta jalkosen jumittumista. Kummahkon nopeasti huomaan maastonpohjan lähestyvän näkökenttäni lähimpiä tiloja, joten laitan käteni kasvojeni eteen, ottamaan vastaan laskun. 

Kun käteni osuvat maahan (au.) jalkani irtoavat (siis kuopasta, eivät minusta, huh hu..) ja jatkavat matkaansa yläkroppani ylitse, tämän jälkeen vetäen minut istuma-asentoon. 

Sitten taas g-voimat päättävät koetella yläruumistani, ja pääni jatkaa matkaa eteenpäin äkilliseen pusikkoon, ja huomaan risujen raapivan kohtalaisen epämukavasti kavojani. 

Nämä 70 sanaa tiivistettynä yhteen lauseeseen: Astuin kuoppaan, heitin kuperkeikan ja lopussa törmään pusikkoon. Ja hyttyset saivat minut hetkellisesti kiinni, joten jatkoin taas juosten ja lenkaten.

Pieni fetastrofi

Huhhu.

Eretrialla vieläkin ollaan. Tänään tuli nukuttua vähän pidempään (hehhe, lienisikö syy eilisessä Jack Danielsissä) ja missattua aamupala. Siinä klo 13 aikaan heräsin kun siivoojakääpiöt lappasivat huoneen ovesta sisään.

Hääsin moiset ja aloin heräillä. Tilasin ruokaa (eli soitin faijalle "tuotko jotai safkaa?") ja käväsin suihkussa.

Faija ilmestyi oven taakse kädessään sämpylä rakeisen fetan peitossa (ette muuten usko kuinka törkeän hyvää paikallinen feta on). Löin oven tämän naamalle ja kömmin takaisin sänkyyn leipä kädessäni.

Sängylle pompahtaessa käsi horjahti - puolet fetoista lensi olan yli tyynylle.

Käännyin putsaamaan moiset juustot tyynyltä. Käsi taka-asentoon, valmiina pyyhkäisemään valkeat rakeet lattialle. Ja onhan sanomattakin selvää, että käsien kontrolli oli näin aamusta hitusen hapuilevaa. Nopsasti liu'utan fetat tyynyltä pois - ja käteni tyynyn päältä päästessään törmää toiseen käteeni.

Jossa se fuckin' sämpylä on.

Ja loputkin fetoista lentää leivältä, toiselle puolelle huonetta.

Koko kämppä fetassa.

Kreikkalainen kasvopesu johtaa kuhmuihin!

PAKKO nyt vähän vielä hehkuttaa Mötleytä. Ei vittu oli siistiä.
Ja perjantaina Sonata. Jumansviidu.

Kyseisen 3 päivän hullunmyllyn jälkeen saavuin tänne - kirjoittelen ny Eretrian kylästä, Evian saarelta, Kreikasta. Ihan OK paikka, on parempiakin nähty, mutta kyllä täällä nyt yhden viikon viitsii loikoilla.

35*C lämmintä tällä hetkellä..kelpaa. (Kattelen jos saisin huomenna tehtyä tänne vähän kuvapostausta.)


Mutta tuossa aamulla vähän torkahdin muita pidempään, syyllisenä eiliset whiskeyt. Hissunkissun herättelin itseni Crashdïetin sulosoinnuilla, nousin ja jatkoin seuraavan tatskani suunnittelua. (Siitä lisää myöhemmin.)

Taivalsin vessaan.

Kajaalit pitkin poskia, tupeeraukset edelleen kohti kattoa.

Ensimmäisenä mieleeni pälkähtää, että heitämpä vettä naamalle, jospa sitä virkistyisi. Käännän hanan täysille, ja heitän kourallisen vettä naamalle.

Ajatuksissani en vain ollut ottanut huomioon, että olin kääntänyt pelkän jääkylmän vesihanan auki.

Säikähdän arktisen viileää nestettä kasvoillani ja peruutan.

Kunnes kantani pysähtyvät kylpyammeen reunan tullessa vastaan. Vaan yläkroppa jatkaa matkaa.

Sokeutuneena huidon ympärilleni toivoen, että saisin suihkuverhosta tai jostain vastaavasta kiinni, pysäyttäen liikkeeni. Mutta ei.

Noteeraan kivun takaraivossani ja perseeni olevan märässä altaanpohjassa kiinni, kun taas jalkani sojottavat kattoa kohti, naamataulu märkänä.


Josko sitä lähtisi altaalle toipumaan..

Nokinenäilyä

Täällä taas. Nyt on tullu oltua sen verta kipeänä ja aika paljon reissailemassa, että on tää kirjoittelu vähän jäänny, sry!

Niin siis. Kipeänä. Vähän kaikenlaista vaivaa.

Lauantaina on tullu jossain vaiheessa hieman sumentona olevaa iltaa paskottua oikea ranne. Venähtäny tai jotain vastaavaa shittiä.
Selkä on aina duuniasennon takia kipeä. Pää nyt reistaa jatkuvasti.
Toissayönä heräsin siihen että meinasin tukehtua - suu ja nenä pulppusivat verta. Random syistä.
Polvi vieläkin ruhjeisena ja mustelmalla koristeltuna tosta mansikkaan kippaamisesta.
Ja nuha. Ihan vitunmoinen.

Vaan menoa ei hidasteta, perkele! Huomenna tsekkailemaan Beatles forever - musiikaalia, ylihuomenna JUMALAUTA  ROCKIN' HELLSINKI (See ya there bitches!), perjantaina jos henki vielä pihisee suuntaan Pakkahuoneelle tsekkailemaan Sonata Arcticaa ja lauantaina Kreikka kutsuu.

Ja pitäähän sitä taas jotenkin tälläytyä (meikäläisen mittakaavalla).
= Girls Girls Girls -paidan kaula-aukko suurennukseen ettei näyttäis ihan säkiltä. (Miesten paita kun on...)
=Kynnet mustiksi.

Uusi kynsilakka sitten oli öööm, vähän mielenkiintoinen. Avatessa pullo purkautui kuin tulivuori. Pyyhkäisin lakat paperiin ja aloin sotkemaan kynsiä.

Kuvailin tossa sitten niitä kynsiä, selailin facebookkia = tuhlasin elämääni, niistin ja..

Joo mun täytyy kuvailla tämä teille yksityiskohtaisesti. Gonna keep it clean and simple!

Nappasin paperin pöydältä ja...

Niin.

Ei tietenkään ollut sattumoisin se mustasta kynsilakasta märkä paperi.


Jospa sitä jatkaisi tätä lärvin puhdistusta..

Kuvittele tilanne.

7 tuntia sitten via matkapuhelin

Pitäkää te ne banaaninkuorenne, mä liukastuin just mansikkaan ja polvi aukes.. — paikassa Esplanadin puisto.

Osaksi irstailua!

Haha translate enkku, mutta joojuu tuli taas piirreltyä.

Shoot the moon!

Äiti-tytär -suhteet. Jumalauta ne on hankalia.
Ainakin meilläpäin. (Mä en ole mutsin kanssa väleissä. )

Kuinka moni on kokenut sen akward-fiiliksen, kun mutsi saa selville jostain sun jätkäsäädöstä, ja koetat puolustella? Mä en siinä ainakaan onnistunut silloin..Syytöksiä satelee:

"Eikö sua ällöttäny?! Se pussailukin maistuu jollekkin.. jollekkin.. no vanhalle viinalle!               ...röökille!...valkosipulille!!!"

Ja mitä tajusin sanoa "ei se mitää valkosipulia ollu vetäny!!"

Ja sitten vasta tulee taas mietittyä..

Lavasähläystä

Anteeksi anteeksi ihanat, en ole nyt kerennyt juttuilla!

Töissä aivan törkeää kiirettä, keposia 12 tuntisia päiviä pitkä liuta takana ja vielä pidempi edessä, ette tekään sillon kamalasti jaksais täällä satuilla, puhumattakaan että pienehkot linnunaivonne moisia muistaisivat.

Tsirp tsirp quack sinne vaan siis!

Laitellaan nyt sitten tosta vapusta jotain. Öööääöäh. En mä kehtaa kirjoittaa.

Vappulook

No, minullahan oli silloin päivällä "keikka" koulun vapputapahtumassa. Akkarin (eli siis, epäsivistymättömät kanat siellä, akkari on akustinen) kanssa. Yksi frendi oli mukana, ja idea tuli ihan extempore.

Mulla on tässä suht. hiljattain todettu paniikkihäiriö, (psykologi sanoo että mun taustoihin nähden olisi huolestuttavampaa jos mulla ei olisi niistä mitään "jälkioireilua" eli pitäisi varmaan miettiä sitä hyvänä juttuna?!?) ja oli harjotukset justiinsa takana, soitin & lauloin aluks yksin, huomasin että soitto itellä vähän kärsi ja ääni epäröi, kun kädet alkoivat pienenkin yleisön edessä tärisemään, vaikkei oikeasti pelottaisi. Sitten kun tulin lavalta alas, huomasin sen tyypin laulelevan mun biisien seasta scorppareiden Wind of Changea, ja tuli sitten taas puhuttua ennen kuin pidemmälle ajatteli; "vedä toi mun kans?"

Ja sitten, päivän verran treenattuna mentiin hoitamaan se "show". Vähän kaveri sekos lavalla, lauloi kertsin kahdesti kohdassa jossa ei pitänyt ja "seurasin" sitä soitossa, tämä unohti mun osuuden (duettona) kokonaan kun luuli et oltiin jo siinä missä pitää vetää kahdesti, ja alkoi laulaa väärää osuutta.

Mä sitten tietysti taas ajattelematta toimin ensin - lopetin soiton ja kysyin 300 ihmisen edessä suoraan mikkiin

"mitä vittua sä vedät?"

Bling bling-ketjureaktio ja muita hämmentäviä tekijöitä

Wappen wappen! Kohta se on! Ihan just!

Laitattekos jotain extraa vapuksi?
Mä en ole ikinä tykännyt pitää pitkiä kynsiä, hankaloittaa kaikkea ja pitkillä ei voi soittaa skittaa / bassoa. Nyt kuitenkin vapuksi aattelin taas laittaa ne itse liimattavat. Mahd. vähällä rahalla, köyhä kun olen.

Vessasta löytyi jättipaketti niitä kynsiä, ranskalaisen manikyyrin tapaisia. Itteäni ne ei kiinnosta, joten päätin napata 10 sopivaa mukaani ja lakata ne hienommiksi. Avasin paketin. Tajusin sen olevan käsissäni ylösalaisin, ja muutama tippui "pohjan" ollessa auki, enkä voinut sulkea takaisin, koska muutama jäisi kannen väliin.

Pysyn paikoillani ja mietin toimintasuunnitelmaa.

"Jos pidän tän niin kiinni kuin voin, ja kiepautan nopeasti oikeinpäin.."

Hammasta purren valmistaudun.

4, 3, 2, 1, ACTION!

Ja niin. Eihän se pysynyt niin kiinni kuin piti. N. 100 kynttä on pitkin vessaa. Repeän nauruun ja mietin taas päässäni "vittu miten voi olla näin urpo!!!!"

Kerään kynnet ja alan operoimaan valitsemiani. Etsin kätösiini sopivat lakat ja hopea-glitteriä. Lakkaan pohjan metallihohtoisella tummanpunaisella, alaosan viistoon mustalla ja kärjen hopealla. Annan kuivua. Sitten laitan hieman kirkasta kärkiin viistosti ja uitan glitterissä, anna kuivua ja asettelen samalla tavalla alas vielä "ketjun" glitteriä. Wohoo! Tämän touhuan läpi 10 kertaa. Lopputulos ihan kiva:

En kiinnittänyt vielä muita kynsiä, toikin vaan testinä eikä kunnolla kiinni ja nappasin senkin irti.

Sitten sain toisen päähänpiston, ripset kaipasivat kipeästi huoltoa, joten huollatampa ne itse!

Vittu kuinka sattui. Sen takia pidennyksiä ottaessa silmät ovat kiinni: jotta liiman haju ei kirvele silmiä. No paha laittaa itselleen silmät kiinni, itkin niitä pistäessäni koko tunnin hakaten aina välissä pöytää.

Hakkasin vaan kun sattui niin pirusti, eikä nähnyt kunnolla.

No olin unohtanut sen glitteripurkin auki. Samanlainen purkki kuin tämä.

Hakkasin vaan pöytää. Sitten käsi osui johonkin.

Jep. Osuin siihen glitterin reunaan. Koko sisältö kimposi mun päälleni.

Sokissa. Mä kimallan. Yhdennäköisyyteni diskopalloon oli uskomaton. Nauroin ja mietin epätoivoisena, kuinka kohta pitäisi mennä töihin - ja mä kimallan.

Imuria hakemaan. Koko pöytä, minä, lattia, tietokoneen näppäimistö, ja yleisesti kaikki vieressä ollut on glitterissä.

Imuroin itseäni ja sitten pöytää. Katson hetken muualle, ja takaisin kääntyessäni havaitsen mustan kynsilakkani lähestyvän imurin suuta pelottavalla tahdilla. Koitan vetää imurin äkkiä pois - ja käännänkin sen täysin niin, että lakka suhahtaa sisään. "kops kops" ja sammutan imurin äkkiä. Katson sen suusta sisään, ja repeän taas täysin.

Siellähän se. Koitan valuttaa ulos. Ei auta. Hakkaan pöytään. Pöydän reuna meni kolhuille, imurissa ei jälkeäkään, puhumattakaan että lakkapullo liikkuisi. Tökin sitä eteenpäin - liikahtaa noin sentin, sitten jumittuu lopullisesti.

Isukki apuun! Tyyppi rikkoo pullon imurin sisään, mutta imuri saatiin takaisin toimintäkykyiseksi.

Alan imuroimaan loputkin glitterit pöydältä.

Ja hups - 3 kpl kynsistä menee imuriin. Vittu JESS!! En saanut niitä enään ulos, joten kohta pitäisi toteuttaa operaatio uusiksi.


Nimimerkillä Kauneudenhoitoalanammattilainen...

Kivoja wappuja!!

Hiustahmoja n' roll!

Moimoikaikki!

Mieleeni muistui tässä monen vuoden takainen sattumus, ikää taisi olla jotain 11v silloin.

Tukka sattui olemaan likainen, joten kuurata se piti. Ja turha tieto: hiusten pesuun yleensä käytetään jotain kaupallista mönjää, jota myydään helvetin hienoilla nimillä upeissa purkeissa ja pyydetään saatananmoinen hinta jostain mukamas uudelleen rakentavasta / korjaavasta / palauttavasta mömmöstä.

Ja hei pliis. Lukekaa aina ne hiton etiketit ennen kun heitätte ne sisällöt päähänne. Ihan vaan sillä, että mä en suuremmin ole niin muistanut tehdä. Ikinä. Ehkä kannattaisi. So.

"Pesin" tukkani silloin jollain kiukaan kiillotusvahalla.

Puhdistuikin niin perhanasti.


AINIIIN! Oon taistellut tukkani takaisin blondiksi! Vielä on pinkki sävy siinä, muttei pahasti.

Ps. käväsin eilen illalla katsomassa Carolinea, kun olivat taas Tampereella. Vittu se on aina vaan niin mahtava. Jos ette tiedä, tutustukaa. Totally worth it. Tässä on ehkä Suomen tämän hetken kovin rock-yhtye. Heikkoja biisejä ei ole.

Suamen kiäli haltuun taas, perkele!

Heh. Tilasin tossa pizzaa.

Darrapäivä. Ja nyt ei tule niinkään hääppöinen juttu, lopeta lukeminen än yy tee NYT jos ei kiinnosta!

Vedettiin eilen kaverin kanssa lähipubissa karaokelistan joka ainut Dingon biisi. Ja pari Popedaa.

Olo sen mukainen, korvissa suhisee ja pää pipi.

Niin se pizza. Ensin venailin 40min, ei siinä mitään. Sitten kuski soittaa "miikä se osoiite olii? Minä ole nnyt ekssyynnyt tänné!"

Opastan. Ja 30min taas venailua. Hemmetti.

Sitten kun viimein herra saapui paikalle, toivotti hyvää ruokahalua.
Minä viisas vastaan "kiitos samoin!"

Nopsasti ovi kiinni ja tilanne karistettu.

Oli taas paska teksti, mutta varoitin. Kukaan ei käskenyt lukea, muahahahahhaaa.

Mun sarvet on taas nähtävissä..

...Pyörii, lapset siinä hyörii..

No nyt on taas niiiiiiin vanhaa matskua, ai että.

Että mitä?

Noh. Minähän olen siis Nastolassa asunut valtaosan iästäni, "huikeat" kymmenen vuotta, nelivuotiaasta eteenpäin. Tässä keississä ikää oli 7 vuotta.

Ja olipa kerran pitkä kuuma kesä ja pienempi ajanmääre siitä, pitkä kuuma päivä.
Sekä pikku-kukkasen "tappajaranta". Nimetty paikallisten hullumuikkujen mukaan.

(äh vittu mä olen väsynyt, nää vitsit on niin paskoja nyt..)

Ei siis kummiskin. Jotkut taitavat tietää paikan, ja siihen johtavan Kankaanmäen. Siis mäen. Sen vitun jyrkän, hiekkaisen, kuoppaisen ja sen tien reunat jotka sortuvat jatkuvasti tietä kaventaen.

Melkein joka ainoa aurinkoinen (ja sateinen) päivä poljettiin naapurin kaksi vuotta vanhemman Lisan kanssa tälle rannalle Haravakylän perukoilta pulikoimaan koko päiväksi.

Hypättiin molemmat vanhojen liilojen mummopöyrien satulaan ja poljettiin.

Ja vittu kuinka rakastin mun pyörää. Eikä tietenkään siinä jarrut toimineet, olihan se sentään mun fillari.

Saavuttiin tämän vittumaisen mäen huipulle. Ensin parikymmentä metriä suoraan, sitten kiva kurvi oikealle ja jyrkkä ja pitkä suora, jossa vauhti hiljenisi ihan itsekseen.

Lisa meni ykkösenä, olihan se mun paras kaveri ( ja on kaveri vieläkin :) ) ja näytti mallia. Mä en ollut niinkään mestaripolkia vielä tuolloin, etenkään jyrkissä tilanteissa ja toista kertaa uskalsin vasta ajaa tämän mäen kokonaan, aiemmin olin aina taluttanut jyrkimmän osuuden. Okei, joo, jänistin. Enkä vaan vähän.

Mutta tällä kertaa kaikki peliin, täysillä alas.

Ja joojoo, olin kiltti, tietysti mulla oli kypärä. Hieno punainen koristeltuna 101-dalmatialaisilla. Ja sekin niin perkeleen håt. Oikeasti.

Ja niin, mäki lähestyy. Alku hienosti.

Kurvi. Täydellistä.

Liian hyvin ollakseen totta, ja ihanan kylmä viima pääsi poistamaan hikeä otsaltani.

Nostan kypärän päästä jotta viilentyisin täysin. Samalla hetkellä kun nostan toisen käteni tangosta ja lasken kypärää otsalta niskalle, ajan  kuivuneeseen lätäkkö-kuoppaan.

En tyssää paikoilleni, vaan hienosti ajan ylitse.

Ja sitten. Pyörä alkaa huojua, oikealle, vasemmalle, oikealle..

Toinen kuoppa.

Lennän hienostin tangon ylitse. Enkä tietenkään päästä pyörästä irti.

Kerran kuperkeikka.

Toisen kerran.

Kolmas kerta toden sanoo.

Sen jälkeen makaan turvallani hiekkatiessä, joka paikka valuu verta ja itkun seasta huudan täysillä kauas eteenpäin kadonnutta "LIIIIIIIIIIIIISAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!"

Viereisessä talossa asuvat ihmiset olivat kesken grillailujensa katsoneet kauhuissaan ryssimisiäni, ja tulivat jelppimään ja tarjosivat vielä kyydin kotiin. Kiitos.

Ja lopputuloshan oli täydellisesti paskana ollut pyörä, lääkärireissu, ei mitään murtunutta mutta kaikki raajat verillä sekä päätös etten saanut uida kunnolla koko loppukesänä. Ja sattui kyllä niin pirusti ettei pahemmin tehnyt mielikään.

Voi vitun Kukkanen...

BlaahBlaahBlaah round 2

Okeyyyss.

Pian takana päin ehkä vuoden paskin päivä, näiltä näkymin alkaa kohta olemaan hullun maine tästäkin koulusta korkattuna itelle. Mutta vedetään tänne nyt jotain piristävämpää pikku jutskaa.

Sinitarra.

"Sinitarra eli liimatahna on uudelleenkäytettävä silomainen paineherkkä liima-aine. "

Se on helvetin hieno keksintö. Voittaa jesarin mennen tullen. Sinitarralla korjaa kaiken.

Esimerkiksi, mä olen viimeisen puolen vuoden aikana korjannut sillä

• Kengät
• Tietokoneen
• Kameran
• Rahapussin
• Peilin
• Kuulokkeet
• Koneen kajarit
• 2 laukkua
• ynnä muuta paskaa

Älkää edes kysykö miten, mutta tällä rikkomistahdilla täytyy jotenkin saada jotain ehjäksikin.

Sinitarran nimeen.

Tutkimus: Musiikki altistaa huonolle kokkaustaidolle!

Vanhoja tapahtumia taas jaettavaksi, 2009 syksyllä:

Rauhaa. Pimeyttä. Lähes hiljaista, tyhjä talo metsän ja pellon välissä. Vain minä ja lämmin, ihana sänky, ihan nättinä päivänä lintsattavaksi ja pitkään nukuttavaksi. Aurinko tunkee verhon alta huoneeseen.

Taivallan alas, ja huomaan ikkunasta ulos katsoessani näin n. 70 joutsenen parven taas parkkeeranneen etupihamme edessä olevalle pellolle. Päästän koirat pihalle ja käyn ruokkimassa kaninpoikaset.

 

Hetken touhouttuani huomaan kellon olevan jo reilusti yli iltapäivä kahden ja aamupalan jääneen hutiin, keittiöön siis. 

Avaan taas yhden aikamme elektronisista ihmeistä, niin perin kummallisen jääkaapin. 

Legenda sanoo, että maitopurkki on ihmistä viisaampi, kun ovi sulkeutuu. Purkki tietää milloin se valo sammuu.

Tosin meillähän ei tämä pidä paikkaansa - valo on ollut viimeisen 7 vuotta rikki. 

Vai mistäs sitä tietää? Jos juustot ja purkit pitävätkin bileitä valoilla tehostaen, kun ovi on kiinni? Ikuinen mysteeri..

Huomatessani/muistaessani kaapin epäsäännöllisen säännöllisen tyhjyyden, alkoi niskaani rapsututtamaan. Näen kananmunia ja maitoa. Kuivien murkinoiden kaapista löytyy sokeria ja jauhoa etc. .

Jaa a, mitäköhän niistä kehkeytyisi? Päässäni surraa monia ideoita, joista tapojen mukaan mikään ei vahingossakaan kuulosta terveelliseltä. 

Valaistun: lettuja lättyjä!

Tuumasta toimeen. Maitoa tänne, jauhoa tonne, hella päälle. 

Siinä hetken paistelen niitä sokerimaitojauhopalasia, kunnes kuulen useita blop-ääniä toisesta huoneesta. Minua kaivataan! Minä tulen, oi facebook, oi ystävät!

Kipitän ja huomaan kaverusten pommittavan juttua oikein olan takaa. 

Jään siis juttuilemaan takaisin! Lähtee hymiöitä, vittuiluja ja empatianmerkkejä naurun nimeen. 

Musiikkia! 

Noihin aikoihin (ja nykyäänkin hieman) olin musiikillisesti omistettu täysin Mötley Crüelle, eritoten biisille jonka mukaan tämä blogikin on nimetty. 

Jään jammailemaan  biisin tahtiin. Its ä seeim ouuul, seeim ouuuld sithueeeiiiissson! Its ä seim ouul, seim oull pall en tsheeeiiin! 

Yhden naisen tiistai-aamun mehubileiden parhaassa vaiheessa tajuan viereisessä huoneessa kuuluvan erittäin äänekkäästi PIIP PIIP PIIP PIIP PIIP PIIP PIIP- äänen ja tarkemmin asteillani tarkkaillen noteeraan myös palaneenkäryn hajun.

Hups.

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, kauhallisen arpiaaa!

Koulussa. Koulutusta hankkimassa.

Diudau diudau - ruokailun aika. Listalla puuroa.

Niin syvästi askeliini keskittyen liikun jonossa eteenpäin. Hitaasti mutta varmasti, hengitän syvään ja keskustelen maltillisesti ystävysteni kanssa voikukkien mielenkiintoisuudesta, maailmanpolitiikasta ja uusimmista julkisista tutkimuksista.

No selvä - juttuilu oli kaikkea muuta kuin maltillista ja vähintäänkin sekavaa.

Tarttuessani puurokauhaan oikealla kädelläni sirosti, liikkeeni on hento kuin perhosten siivenisku, kuin vaimea kesätuuli hiuksissa, hivutan samalla vasemman käteni kulhon kanssa kauhaa lähemmäs.

Otteeni tästä kohtalokkaasta, kuumasta ja puuron peittämästä kauhasta oli liiankin hento.

Oikea käteni horjahtaa nostaessani kauhan ylös puuron seasta, ja koetan ohjata kauhan lipeämisen lautastani kohti sotkua aiheuttamatta.

No perkele arvaatkaa onnistuiko?
Ei. Jumansviidu ei sitten ikinä.

Kauhaa pidellyt käteni kippaa lastista kolmasosan lautaselle - kolmasosan kädelleni, joka lautasta piteli, ja loput satsista pitkin tarjotinta ja paitaani.

Kauha lentää takaisin puurokattilaan räikköstäkin nopeammin, ja alan sätkiä refleksieni ilmoittaessa, että käteni on tulikuuman puuron peitossa.

Sekuntin ajan katson puuroista käpälääni epäuskoisena ja epätoivoisena miettien, mihin tämän sotkun pyyhin seuraavaan sekuntiin mennessä.

Sätkin ja ihanaiset ystävykseni nauravat vieressä "eikä miten sä voit tossakin onnistua, ahhahaaaa!!" ja ojentavat hieman paperia. Kiitos, te punaiset sarvilla varustetut siivettömät enkelit.

Nippanappa itseni hilliten menen pöytään istumaan ja vinkumaan tuskastani pidellen kättä kylmällä vedellä kastetun paperin sisässä.

Lopputulos oli hennosti palanut peukalo ja tuskaa parille seuraavalle päivälle.


Puuro on vaarallista.

Viikon "aiiiiii stna!"

Huh, melkein selvisinkin viikon toheloimatta sen pahemmin - kunnes sitten äsken laittelin ripsaria.

Ja, kun inhoan paakkuripsiä yli kaiken, erottelin taas ripset toisistaan neulalla.

Ihan siis kunnon neula-neulalla.


Taisitte jo tajuta, tässä ei voi käydä hyvin. No.

Häpsähdin sitten siinä pikkasen - kohtalokkaassa tilanteessa. Tai oikeastaan vähän enemmän kuin pikkasen. 

Ja kyllä, se sattui niin maan perkeleesti. Silmä tulipunainen.

Mutta oikeastaan kerrankin oli tuuria matkassa - näkökykyni on vielä ainakin toistaiseksi kelvollinen.

Poks, Krätz, "Oho".

Poks.

Mitäs se tuo poks sulle mieleen?

Mulla tuli muutama asia tällä kertaa;

1. Eilisiltä bileiltä ylijääneet ilmapallot, joista yhen poksaukseen tänään heräsin.

2. Kuumemittari. The same bastard, joka ennen poksahtamistaa ilmoitti mun peruslämmön olevan 32,5. Kylmä ämmä, minkäs teet. Toisekseen, jätin sen joskus ikkunalaudalle kesällä.

Poks. Tuli sitten pieni elohopeakuoppa ikkunalautaan.


Ja kräts.

Se tuli chilipurkista, joka tippui tänään kädestä (ikkunalaudalle viedessä) lattialle. Chili hengissä, mutta purkki ja lamppu (joka tietysti oli lattialla ja) johon se osui, sanoivat kräts.

Ja mullat pitkin olkkaria.

Siinä kohtaa särkyvässä tilassa pääni päästää nuo molemmat äänet, krätz poks.

Tyttöhömppää ja letin kulutusta..

Juu, aiemmin raportoin teille vaihtaneeni pääni väriä blondista räikeän punaiseen.

( Huonolla menestyksellä. )

Nyt on 3 epätoivoista blondausyritystä takana, ja tässä lopputulos:

Eiks ookki niin stnan ihana haalean pinkki?!

AAAARRRGGGHHHH.

It is true. Blondes have always more fun.

Jack it's all over now!

Vähän palatakseni tuohon toissakertaisen päivitykseni siivoukseen.

Tuli vähän pyyhittyä pölyjä alakerrasta.

Alakerta on vähän semmoinen kellari - siellä on aina viileä. Kesällä kuumimpina päivinä lukittauduin sinne tekemään biisejä ja ryyppäämään. Mä myös nukun siellä, koska äänieristykset on tän talon parhaat. Se on vähän kuin mun toinen huone.

Ja sittenhä siellä on erillinen patteri, joka kerää katseet pölyisyydellään.

Joten pyyhin pölyt siitä päältä. Ja kun tuli tuossa talonäytössä vähän kiirus, unohdin keltaisen, pehmeän keittiörätin siihen päälle.

Huppista keikkaa.

Seuraavana yönä heräilin sitten kamalaan käryyn. Laitoin valot päälle ja tatta daaa - rätti oli sulanut ruskeaksi, savuavaksi mönjäksi patterin päälle.

Ei kaunista katseltavaa, ja vielä vittumaisempaa koittaa hinkata irti.

The End.

Oon kuunnellu tätä biisiä nyt varmaan viikon putkeen ja vieläkään ei oo kulahtanut korvassa ollenkaan. Sen sijaan tuli taas helevetin hyvä fiilis kun opettelin vielä skitalla tätä soittelemaan, kun ei oo pitkään aikaan saanut mitään musajuttuja edistettyä. Syytän bändittömyyttä.

Asiasta kukkapurkkiin. Habanerot on alkaneet kasvamaan ihan kivan kokoisiksi taimiksi. Monet katastrofit niillä vielä saa aikaan. Hahaaa.