Tekisi mieli skipata tästä hetkestä suoraan kesäkuuhun ja alkaa etkoilemaan Mötley Crüen keikkaa. Mutta kun moinen on aika toivotonta toteuttaa, pitäisi keksiä jotain ohjelmaa tälle kevään ajalle keksiä.
Käännyn Tampereen työväenopiston kurssilehtisen puoleen.
Ja herranlettas! Täällähän on houkuttelevia kursseja!
Kuka lähtee minun kanssain virkkaamaan mattoja? Haloo! Kuka?
Entäpäs, kuka ei muka olisi aina haaveillut pitsinnypläyksen aamukurssista?
Vai miten olisi käänteentekevä vesilohikäärmeen vuosi -kurssi?
Tai jos lähdettäis perehtymään ev. lut. seurakuntien rikosluetteloihin?
Lähdetään porukalla viemään isukit kohteeksi haastava koira-kurssille?
Kuka väittää, ettei joskus olisi unelmoinut pääsevänsä tekemään joulukoristeita sanomalehdistä? Tässä onkin hyvin vuosi aikaa tehdä ensivuoden koristeet! Tuksun naama etusivulta tähdeksi ja koko suku kiljuu! Ihastuksesta vai kauhusta, sen saatte itse päättää.
Ja jos ei ihan vielä innosta ensi joulun suunnittelu, niin talvi on vielä säälittävän ajankohtainen aihe. Sen kunniaksi lähdetään tekemään talvisia koristeita säleverhoista! Joohan? Miksi kädet eivät nouse?
Entä perinneruoan ystävät ja ruokablogien pitäjät, eikö Punajuuren lumoissa-kurssi yhtään polttele?
Tehdään punajuurilaatikkoa! Punajuurihyytelöä! Punajuurikakkua! Punajuuripihvejä! Punajuuripirtelöä! Rakkautemme olkoon armas punajuuri!
Mitenkäs olisi unikurssi? Jaetaan kokemuksia unista ja niiden merkityksistä.
Timo Soinin pahin painajainen olisi varmaankin, että hänen nigerialainen poikaystävänsä tekisi abortin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti