Aamu starttasi pommiin nukkuneena, kuinkas muutenkaan. Hyppään pystyyn ja tallustan portaat ylös. Tällä kertaa ylös asti onnistuneena. Sisäinen navigaattorini johtaa minut keittiöön ja siellä boksille, joka oli tuolloin ravinnut minua jo viikon ajan - Nutrilet viiden päivän diettisafkat. Käsiini päätyy mansikkapirtelöjauho.
Kaadan jauhot juomapulloon, lisään maidon ja alan sekoittaa raivolla. Vatkaan ylös, alas, ylös, alas.
Blondin aistit ovat hitaat. Vasta nyt huomaan, että unohdin sulkea pullon korkin, ja mansikkapirtelöä on metrin säteellä joka suunnassa.
Nappaan talouspaperin ja pyyhkäisen enimmät pirtelöt pois ja juon sen tilkan mikä pullon pohjalle oli jäänyt.
Ja koska olen ilkeä ihminen, heitän vitivalkeat piilolinssit päähäni. Onhan se kiva säikytellä ja järkyttää ihmisiä pitkin päivää. Sitten kaverukseni Jossun mopoauton kyydissä koululle. Täydellä teholla ensimmäiset 2 tuntia, sitten vetäydyn säästöliekille ja notkun loppupäivän. Himaan takaisin, nutrilet-kasvisliemi naamaan ja facebookkiin kirjautuminen. Hetken selailtuani muistan että huomenna olisi edessä Päijät-Hämeen surkeaan pääpisteeseen siirtyminen pikkuserkkujen bändin Feral Haten livesettiä tsiigailemaan.
Jätkät olisivat lämppäilemässä Profane Omenia Kasisalilla. Päätän siis etsiä kyseisen tapahtuman Facebookin kätköistä. Etusivulla onkin muistutus "Tammi-mähinä. Tänään klo 18.30"
Mitä. MITÄ. TÄNÄÄN?!?!?!
Ok ok. laukut kasaan, pikasuihku, vaatteiden vaihto ja menox!
Bussissa viereen istahtaa n. 25 vuotias nörtihtävä opiskelijapoika. Meinaan ladata ne akut matkan aikana ja nukkua.
Työnnän kuulokkeet reikiin pääni sivuilla ja käsken iPodiani rentouttamaan minut soittamalla tällä kertaa Avataria, Murderdollsia ja Helloweenia. Juuri päästyäni musiikilliseen nirvanaan, tilaan joka on meikäläiselle se pyhin, rentoutus täynnä lepoa ja samalla täyttä agressiivisuutta... se viereinen Tuntematon Taukki nappaa toisen kuulokkeen korvastani ja sopertaa jotain aikataulusta.
Mieleni tekee vastata pelkällä vihaisella mulkaisulla. Jätän kuitenkin väliin ja sanon ystävällisesti että juu ollaan klo se ja se Lahdessa.
Mutta väliäkö sillä ystävällisyydellä, kun jätkä huomaa piilolinssini. Ensin tyyppi kavahtaa 10cm kauemmas, sitten ilmoittaa ymmärtäneensä.
Jatkan. 2h 15min perseenkulutuksen jälkeen huomaan olevani tutuilla kulmilla ja heti alkaa tuttujen bongailu ja lähden kävelemään ex-bändikaverini Essin kanssa Kasisalia kohti. Bussin pikku viivästyksen takia alkaa taas pikku kiire ahdistella.
Nippa nappa kerkeän sisään samalla minuutilla kun soitto alkaa. Vartijat katsoivat meikäläistä kuin mitäkin rännittäjää, kun laukussa oli 3 paperista suljettua pussia jossa oli selkeästi jauhoa sisällä. Eivätpä tainneet tajuta niiden olleen Nutrilet-kasvisliemen aineksia...
Pystyy muuten meikäläisen bongaamaan eturivistä vasemmalta. Mutta hyvin nää jätkät (+ muija) veti! Feral Haten menoista pääsee kanssa tietoiseksi tykkäämällä Facebookissa: http://www.facebook.com/pages/Feral-Hate/128283147269208
Sen jälkeen matka jatkui Heinolaan yöksi ja mummollassa sössöilyä koko lauantai. Aika mitäänsanomaton päivä, jos ei lasketa sitä sokkia kun kuulin Vains of Jennan lopettaneen.
Sunnuntaina paluumatka ei lähtenyt erityisen lupaavasti. Ovesta ulos astuessa ensitöikseni kippasin jäällä. Takaraivo vieläkin kipeä. Pysäkillä sitten tuli seisoskeltua 15min. Heti bussin penkille istuttuani kädessä olleen muovikassin pohja puhkesi ja myöhemmin vissyvesipullo kuohusi syliin.
Heinolasta Lahteen päästyäni oli joutoaikaa 20min. Marssin sisälle ja ilmoitin kassalla ostavani juniorilipun välille Lahti - Tre (Junioirilippu tarkoitettu alle 17 vuotiaille).
Kuten yleensä kaikki muutkin, tämä kassarouva mulkaisi minua ja eikä uskonut meikäläisen olevan niin nuori. Yleisimmin musta arvattu ikä on 26v. Koulussa kuitenkin tyyli on vähän erilainen.. Kassamuija sanoo "Ai niinkös meinasit. Paljos sul on ikää?"
Ja... noh.. meikä kun on "muutamaan otteeseen" hyödyntänyt tätä vanhemmalta näyttämistä ja on tullut huiputeltua ikää kaupungilla lähes joka viikonloppu, niin sitä tottuu sanomaan vähän muuta mitä oikeasti olikaan. Avaan suuni:
"öömm, 19.."
Hoksottimet päässäni alkavat taas surraamaan. "EIKU!!!!!!!!!!!!!"
Pikku selittelyn ja naurun jälkeen sain lippuni ja häippäsin kutakuinkin onnellisena siitä läävästä (läävän synonyymi on Lahti).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti