Tutkimus: Musiikki altistaa huonolle kokkaustaidolle!

Vanhoja tapahtumia taas jaettavaksi, 2009 syksyllä:

Rauhaa. Pimeyttä. Lähes hiljaista, tyhjä talo metsän ja pellon välissä. Vain minä ja lämmin, ihana sänky, ihan nättinä päivänä lintsattavaksi ja pitkään nukuttavaksi. Aurinko tunkee verhon alta huoneeseen.

Taivallan alas, ja huomaan ikkunasta ulos katsoessani näin n. 70 joutsenen parven taas parkkeeranneen etupihamme edessä olevalle pellolle. Päästän koirat pihalle ja käyn ruokkimassa kaninpoikaset.

 

Hetken touhouttuani huomaan kellon olevan jo reilusti yli iltapäivä kahden ja aamupalan jääneen hutiin, keittiöön siis. 

Avaan taas yhden aikamme elektronisista ihmeistä, niin perin kummallisen jääkaapin. 

Legenda sanoo, että maitopurkki on ihmistä viisaampi, kun ovi sulkeutuu. Purkki tietää milloin se valo sammuu.

Tosin meillähän ei tämä pidä paikkaansa - valo on ollut viimeisen 7 vuotta rikki. 

Vai mistäs sitä tietää? Jos juustot ja purkit pitävätkin bileitä valoilla tehostaen, kun ovi on kiinni? Ikuinen mysteeri..

Huomatessani/muistaessani kaapin epäsäännöllisen säännöllisen tyhjyyden, alkoi niskaani rapsututtamaan. Näen kananmunia ja maitoa. Kuivien murkinoiden kaapista löytyy sokeria ja jauhoa etc. .

Jaa a, mitäköhän niistä kehkeytyisi? Päässäni surraa monia ideoita, joista tapojen mukaan mikään ei vahingossakaan kuulosta terveelliseltä. 

Valaistun: lettuja lättyjä!

Tuumasta toimeen. Maitoa tänne, jauhoa tonne, hella päälle. 

Siinä hetken paistelen niitä sokerimaitojauhopalasia, kunnes kuulen useita blop-ääniä toisesta huoneesta. Minua kaivataan! Minä tulen, oi facebook, oi ystävät!

Kipitän ja huomaan kaverusten pommittavan juttua oikein olan takaa. 

Jään siis juttuilemaan takaisin! Lähtee hymiöitä, vittuiluja ja empatianmerkkejä naurun nimeen. 

Musiikkia! 

Noihin aikoihin (ja nykyäänkin hieman) olin musiikillisesti omistettu täysin Mötley Crüelle, eritoten biisille jonka mukaan tämä blogikin on nimetty. 

Jään jammailemaan  biisin tahtiin. Its ä seeim ouuul, seeim ouuuld sithueeeiiiissson! Its ä seim ouul, seim oull pall en tsheeeiiin! 

Yhden naisen tiistai-aamun mehubileiden parhaassa vaiheessa tajuan viereisessä huoneessa kuuluvan erittäin äänekkäästi PIIP PIIP PIIP PIIP PIIP PIIP PIIP- äänen ja tarkemmin asteillani tarkkaillen noteeraan myös palaneenkäryn hajun.

Hups.

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, kauhallisen arpiaaa!

Koulussa. Koulutusta hankkimassa.

Diudau diudau - ruokailun aika. Listalla puuroa.

Niin syvästi askeliini keskittyen liikun jonossa eteenpäin. Hitaasti mutta varmasti, hengitän syvään ja keskustelen maltillisesti ystävysteni kanssa voikukkien mielenkiintoisuudesta, maailmanpolitiikasta ja uusimmista julkisista tutkimuksista.

No selvä - juttuilu oli kaikkea muuta kuin maltillista ja vähintäänkin sekavaa.

Tarttuessani puurokauhaan oikealla kädelläni sirosti, liikkeeni on hento kuin perhosten siivenisku, kuin vaimea kesätuuli hiuksissa, hivutan samalla vasemman käteni kulhon kanssa kauhaa lähemmäs.

Otteeni tästä kohtalokkaasta, kuumasta ja puuron peittämästä kauhasta oli liiankin hento.

Oikea käteni horjahtaa nostaessani kauhan ylös puuron seasta, ja koetan ohjata kauhan lipeämisen lautastani kohti sotkua aiheuttamatta.

No perkele arvaatkaa onnistuiko?
Ei. Jumansviidu ei sitten ikinä.

Kauhaa pidellyt käteni kippaa lastista kolmasosan lautaselle - kolmasosan kädelleni, joka lautasta piteli, ja loput satsista pitkin tarjotinta ja paitaani.

Kauha lentää takaisin puurokattilaan räikköstäkin nopeammin, ja alan sätkiä refleksieni ilmoittaessa, että käteni on tulikuuman puuron peitossa.

Sekuntin ajan katson puuroista käpälääni epäuskoisena ja epätoivoisena miettien, mihin tämän sotkun pyyhin seuraavaan sekuntiin mennessä.

Sätkin ja ihanaiset ystävykseni nauravat vieressä "eikä miten sä voit tossakin onnistua, ahhahaaaa!!" ja ojentavat hieman paperia. Kiitos, te punaiset sarvilla varustetut siivettömät enkelit.

Nippanappa itseni hilliten menen pöytään istumaan ja vinkumaan tuskastani pidellen kättä kylmällä vedellä kastetun paperin sisässä.

Lopputulos oli hennosti palanut peukalo ja tuskaa parille seuraavalle päivälle.


Puuro on vaarallista.

Viikon "aiiiiii stna!"

Huh, melkein selvisinkin viikon toheloimatta sen pahemmin - kunnes sitten äsken laittelin ripsaria.

Ja, kun inhoan paakkuripsiä yli kaiken, erottelin taas ripset toisistaan neulalla.

Ihan siis kunnon neula-neulalla.


Taisitte jo tajuta, tässä ei voi käydä hyvin. No.

Häpsähdin sitten siinä pikkasen - kohtalokkaassa tilanteessa. Tai oikeastaan vähän enemmän kuin pikkasen. 

Ja kyllä, se sattui niin maan perkeleesti. Silmä tulipunainen.

Mutta oikeastaan kerrankin oli tuuria matkassa - näkökykyni on vielä ainakin toistaiseksi kelvollinen.

Poks, Krätz, "Oho".

Poks.

Mitäs se tuo poks sulle mieleen?

Mulla tuli muutama asia tällä kertaa;

1. Eilisiltä bileiltä ylijääneet ilmapallot, joista yhen poksaukseen tänään heräsin.

2. Kuumemittari. The same bastard, joka ennen poksahtamistaa ilmoitti mun peruslämmön olevan 32,5. Kylmä ämmä, minkäs teet. Toisekseen, jätin sen joskus ikkunalaudalle kesällä.

Poks. Tuli sitten pieni elohopeakuoppa ikkunalautaan.


Ja kräts.

Se tuli chilipurkista, joka tippui tänään kädestä (ikkunalaudalle viedessä) lattialle. Chili hengissä, mutta purkki ja lamppu (joka tietysti oli lattialla ja) johon se osui, sanoivat kräts.

Ja mullat pitkin olkkaria.

Siinä kohtaa särkyvässä tilassa pääni päästää nuo molemmat äänet, krätz poks.

Tyttöhömppää ja letin kulutusta..

Juu, aiemmin raportoin teille vaihtaneeni pääni väriä blondista räikeän punaiseen.

( Huonolla menestyksellä. )

Nyt on 3 epätoivoista blondausyritystä takana, ja tässä lopputulos:

Eiks ookki niin stnan ihana haalean pinkki?!

AAAARRRGGGHHHH.

It is true. Blondes have always more fun.

Jack it's all over now!

Vähän palatakseni tuohon toissakertaisen päivitykseni siivoukseen.

Tuli vähän pyyhittyä pölyjä alakerrasta.

Alakerta on vähän semmoinen kellari - siellä on aina viileä. Kesällä kuumimpina päivinä lukittauduin sinne tekemään biisejä ja ryyppäämään. Mä myös nukun siellä, koska äänieristykset on tän talon parhaat. Se on vähän kuin mun toinen huone.

Ja sittenhä siellä on erillinen patteri, joka kerää katseet pölyisyydellään.

Joten pyyhin pölyt siitä päältä. Ja kun tuli tuossa talonäytössä vähän kiirus, unohdin keltaisen, pehmeän keittiörätin siihen päälle.

Huppista keikkaa.

Seuraavana yönä heräilin sitten kamalaan käryyn. Laitoin valot päälle ja tatta daaa - rätti oli sulanut ruskeaksi, savuavaksi mönjäksi patterin päälle.

Ei kaunista katseltavaa, ja vielä vittumaisempaa koittaa hinkata irti.

The End.

Oon kuunnellu tätä biisiä nyt varmaan viikon putkeen ja vieläkään ei oo kulahtanut korvassa ollenkaan. Sen sijaan tuli taas helevetin hyvä fiilis kun opettelin vielä skitalla tätä soittelemaan, kun ei oo pitkään aikaan saanut mitään musajuttuja edistettyä. Syytän bändittömyyttä.

Asiasta kukkapurkkiin. Habanerot on alkaneet kasvamaan ihan kivan kokoisiksi taimiksi. Monet katastrofit niillä vielä saa aikaan. Hahaaa.