maanantai 31. lokakuuta 2011

Tervehdi asiallisesti. Aina.

Joskus viime kuussa faija hävitti lompsansa. Etti maat ja meret, no ei nyt ihan, mutta teki kuitenkin katoamisilmoituksen tai jotain sellaista.

Ja numeropalveluun yms kun soittaa, näkyy siellä faijan nimissä minunkin hallussa oleva numero ensimmäisenä, ja kaikki urpot soittelee sitten aina mulle. Ja niimpä niin, mulla oli erittäin pirteä päivä. Rakkaat kytät soitti sitten mulle kun lompsa löytyi, mutta enpä kattonut mikä numero "minua" tavoittelee.

"Morjeeees!! Kukas siel o ja mite menee??"

Hämmennetään. Ja hyvin hämmensinkin...


Pikkunen merkintä mutta piti jotain laitella. Hauskat Halloweenit.

Tuijotan  sinua  3  millin  päästä  kun  huomenna  avaat  silmäsi.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Verikammoinen & väkivaltainen jeesustelia?

Minä en usko Jeesukseen.

Minä en käynyt rippikoulua.

Toinen oli ääni kellossa 7 vuotiaana.


Mulla oli koristelautanen, jossa oli tää perus kuva, jossa on kaksi pientä lasta sillalla ja enkeli niiden takana. Jotenkin pedoa??

Vastaava kuva. (Tuli mieleen; miten noi siivet kestää?!?!)

Normaali sunnuntai-ilta. Faijalla kaamea kapula ja "mrs Pigg" normaalin harmaassa olotilassaan. Pikku-Linda oli nähnyt painajaisia, ja taisi ajatella päivällä työntävänsä enkelilautasen tyynyn sisään niin kaikki pahat unet katoaa samantien ikuisiksi ajoiksi, kuinkas muuten? Saamari kyllä mä olen Sherlock.

Silloin katottiin vielä aina iltavideo. Pikkusysta  istahtaa jalkopäähän ja sitten Muumeja tapittamaan. Mörkö oli tosi pelottava. Yleensä videon jälkeen tuli osuus, jossa tää pikku kikkarapää pyyteli jäädä siihen jalkoihin nukkumaan. Oli se niin jänskää olla isosiskon huoneessa.

Ihme, tuli annettua sille lupakin jäädä. Noihin aikoihin sekin oli niin muksu, että sen egoilut oli vielä siedettävissä. Mutta hiljainen se ei ole kyllä koskaan ollut. Ja mulla kun on erittäin läheinen suhde sängyn, peiton ja tyynyn kanssa, tuun äkäiseks jos en saa mennä nukkumaan sillä hetkellä kun haluan. Mutta sitten ku tää pikkumuksu kiljuu jotain toista tuntia, oli pakko tehdä asialle jotain.

Ahaa!

(Arvasitteko jo?)

Lyönpä sitä pehmeällä, untuvaisella tyynyllä päähän.

Nii i, mikä unohtui.. Samassa liikkeessä lamppu tippui vielä seinältä alas. Vit*n järkevää, nythän se onkin hiljaa kun oon tajuamattani lyönny sitä lautasella päähän. Harmaa nauta ja darrainen faijakin oli todella onnessaan, kun juuri ennen nukahtamista joutuvat sairaalaan lähtemään. Ipanalla oli haava päänahassa. (Ja lautanen tietty naarmuton.. Ja mun hienossa Nalle Puh-muovilampussa halkeama?!)

Sairaalaan mentiin siis, jonkin aikaa odoteltiin. Sattuu olemaan "muutama" vuosi aikaa niin hitusen sumeassa tuo miten tapahtumat eteni, mutta seuraavaksi oltiin sitten istumassa jollain penkeillä kun ipanaan aseteltiin 2 tikkiä. Alkuvaiheessa sen haavan päälle pistettiin jokin papru, sitten sairaalatäti katos johonkin ja papru tippui systan päästä. Minäpä nostan sen ja asettelen takaisin! Nyt ollaan siskonperkeleelle kilttinä!

Tuumasta toimeen. Nappasin senjonkinpumpulinkaltaisen ja käännyin systan pään puoleen. Sumeasti muistan vielä että siinä oli hitusen verta, ylläripylläri. Sitten sumeni ja jostain toisesta ulottuvuudesta kuului "mihin Linda meni?"

Meikä pyörtyi suorilta jaloilta kivilattialle. Tuli vielä oikein aivotärähdys hankittua.

Isukin darrapää ei myöskään pahemmin enää jaksanut pystyssä oloa, ja taisipa sekin kipata.
Tässä vaiheessa tuli sairaalatäti jo vihaisena sille sanomaan että "istus vittu sinä edes alas, kahdessa on jo tarpeeksi hoitamista".

Vihdoin kun himaan päästiin, systa nukkui tyytyväisenä 2 tikkiä päässään ja kertoi seuraavana päivänä hoitokavereilleen "katsokaa, eikö ookki hienoa, mulla on jotai narua päässä!"

Mä taas olin surkeassa kunnossa ja mua heräteltiin parin tunnin välein katsomaan että henki edes pihisee.


Ja tarinan opetushan on aika järkevä; älä lyö siskoasi lautasella päähän jos haluat nukkua.

maanantai 10. lokakuuta 2011

(Erittäin epätodennäköisesti) Siivooja syntyjään.

Taasenpa tuli tätä viime kesää muisteltua..

Oli ideana lähteä viettelemään iltaa Poppedicornen (koodinimi, hahaa) majoitukseen naapurikuntaan.
Vaan saipa teininpahanen äidiltään, aliaalta maatalouseläimeltä pienen tehtävän ennen matkaan lähtöä. Niinkin yksinkertaisen kuin kylpyhuoneen lattian pesu.

Ei muuta kuin vähän vettä lattialle ja luuttuamaan.

Helpommin sanottu kuin tehty, ainakin kun minä olen kyseessä.

10min kuluttua..
Tilannekatsaus. Moppi kädessä ja edessäni 3 suurta ämpäriä täynnä vettä. Taustalla raikui tunnelmallisesti Hanoi Rocks.

Kippasin ensimmäisen ämpärillisen lattialle, ja sehän lainehtii yllättävän paljon. Hetken sohin mopilla huoneen kulmia, keskittyneenä hoilaamaan ihanan maikel monroun äänen mukana. Viskaisin lattialle jonkin sortin pesuainetta ja pomppaan vessanpöntönkannen päälle, sillä en halua kertoa liukastumisesta ja pääkuhmusta.

Kylppäri oli kapea ja pitkänmallinen, ja viskaisin toisen ämpärillisen vettä toiseen päätyyn, jossa sijaitsivat pesukone ja kuivausrumpu. Edelleen lauleskellen heiluttelin moppia epähuomioisesti johonkin päin.

Sitten juolahti mieleen, että pesukone ja kuivausrumpu ovat johdoistaan kiini jatkojohdosta, joka taas roikkui lattialla toisesta päädystään seinässä, pistorasiassa kiinni.
Ja vasta sitten mieleen putkahti, että tuo ämpärin sisältö+vaahto lähestyi jänskän nopsahkosti sitä johtoa päin.

Erittäin kivan monroun lauleskelun taustalta erottui erittäin epäkiva & erittäin epämukava "KRÄTZ" -ääni.

Pikku paniikissa erittäin kivasti huitaisin mopilla kylppärin oven auki, joka siinä tilanteessa erittäin kivasti sijaitsee suoraan pöntön edessä. (Ja kerrankin olin kiitollinen siitä s**tanan kynnyksestä eikä vesi valunut koko kämppään, t. varvas.) Ninjailin itseni tuon erittäin epäkivan pienehkon sähköisen valtameren yli kuivalle lattialle.

Blondi juoksi ensimmäisenä katkaisemaan sähköt ja odotteli vesien pois valumista. Siinä välissä tuli myös soitettua Poppedicornelle kera hysteerisen naurun ja ilmoituksen, että saattaa hetken kauemmin kestää mitä piti.

Kumisaappaat jalassa tsekkaamaan vauriot. JOITA EI OLLUT?!?
Tosin jatkojohto tippui vettä vielä monta päivää.

Se pyykipesu-fakin-kone ois kyllä ansainnu joutua mullan alle. Saadana. Värjäilee mun lempparikledjut, niin, ne kauniin mustat, pinkeiksi ihan omilla luvillaan. Pesijässähän ei voi vikaa olla!